Tyttökuningas

Mika Kaurismäki

Tyttökuninkaan ohjaaja Mika Kaurismäki (s. 1955, Orimattila) on lisäksi tuottaja, käsikirjoittaja ja leikkaaja. Hän on tehnyt yli 30 pitkää genre- ja kielirajat ylittävää fiktioelokuvaa ja dokumenttia, ja vaikuttanut suuresti kotimaiseen elokuvaan. Hän on yksi kansainvälisesti merkittävien Sodankylän elokuvajuhlien perustajista. 1980–90-luvuilla toimi Mika Kaurismäen, hänen veljensä, ohjaaja Aki Kaurismäen sekä heidän ystäväpiirinsä tuotantoyhtiö Villealfa Filmproductions. Oman tuotantoyhtiönsä Marianna Filmsin Kaurismäki aloitti 1987.

Kaurismäki opiskeli Saksassa Münchenissä Hochschule für Fernsehen und Film -korkeakoulussa 19771981. Läpimurtonsa Kaurismäki teki debyytillään, elokuvakoulun diplomityöllä Valehtelija (1981). Rockdokumentti Saimaa-ilmiö (yhdessä Aki Kaurismäen kanssa 1981), lyhytelokuva Jackpot 2 (1982) ja kulttimaineeseen noussut Arvottomat (1982) vaikuttivat suomalaiseen elokuvaan mullistavasti.

Suomalaisuus ja kansallisen kulttuurin muutokset ovat toistuneet ohjaajan aihepiireissä. Yhteiskuntaa kriittisesti tarkastelevia elokuvia ovat esimerkiksi Cha Cha Cha (1989), Paperitähti (1989) ja Zombie ja kummitusjuna (1991). Kotimaisten eturivin näyttelijöiden tähdittämiä draamakomedioita viime vuosilta ovat avioerofarssi Haarautuvan rakkauden talo (2009) ja tie-elokuva Tie pohjoiseen (2012).

Kaurismäki kuuluu Suomen kansainvälisimpiin ohjaajiin ja globalisoituvan yhteiskunnan teemat näkyvät hänen töissään. Elokuvissa Rosso (1985), Helsinki Napoli: All Night Long (1987), Amazon (1990) ja Moro No Brasil (2002) pohditaan suomalaisen identiteetin ja monikansallisuuden kohtaamista. Brasiliassa enimmäkseen asuva Kaurismäki on tehnyt useita maata käsitteleviä elokuvia, mm. Berliinin elokuvajuhlilla palkitun Tigrero: A Film That Was Never Made (1994). Huomattavimpia kansainvälisiä produktioita on LA Without a Map (1998).

Dokumenttiohjauksiin kuuluvat mm. muotokuvat viihdetaiteilija Vesa-Matti Loirista (Vesku, 2010) ja laulaja-ihmisoikeusaktivisti Miriam Makebasta (Mama Africa, 2011). Jalkapalloilija Jari Litmasesta kertova Kuningas Litmanen (2012) on Kaurismäen tuottama.

Tyttökuninkaan lisäksi 2015 ilmestyi myös toinen Kaurismäen ohjaustyö Elämältä kaiken sain.

  • Tyttökuninkaan käsikirjoittaja Michel Marc Bouchardin  mukaan Mika Kaurismäki kuvaa elokuvahahmojaan rakkaudella. Kuinka inhimillisyys ja lämmin suhde hahmoihin mielestäsi näkyvät elokuvassa?
     
  • Tutustu Mika Kaurismäen tuotantoon esim. virallisilla sivuilla tai Elonet-kansallisfilmografiassa. Kaurismäen elokuvia voit etsiä esimerkiksi kirjastosta.
     
  • Pohdi Kaurismäen elokuvien tyyliä, teemoja ja sisältöä. Mistä pidät / et pidä? Millaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia elokuvissa on? Miten suomalaisuus ja kansainvälisyys näkyvät?
Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Tyttökuningas

(The Girl King)

Ohjaaja: Mika Kaurismäki

Maa: Suomi, Kanada, Saksa, Ruotsi Vuosi: 2015

Kesto: 106min Ikäraja: 12

Levittäjä: SF Film Finland Oy

Näyttelijät:
Malin Buska, Sarah Gadon, Michael Nyqvist, Lucas Bryant, Laura Birn, François Arnaud, Martina Gedeck, Peter Lohmeyer, Patrick Bauchau, Hippolyte Girardot, Timo Torikka, Samuli Edelmann


Historiallinen elokuva Ruotsin kuningatar Kristiinasta (1626-1689).

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa