Ikuistetut hetket

Valokuvauksen syntyhistoria ja fysikaaliset perusperiaatteet

 

Valokuvauksen keksiminen ei olisi ollut mahdollista ilman aiemmin tehtyjä keksintöjä. Tärkeimmät näistä ovat camera obscura ja valoherkkä materiaali. 
 
Camera obscura (latinaa: 'pimeä huone'; suomenkin kamera-sana tulee siis huonetta merkitsevästä camera-sanasta) oli alun perin todellakin pimennetty huone, jonka seinään oli tehty pieni reikä. Reiästä tuleva valonsäde valaisi vastakkaisen seinän ja heijasti siihen ylösalaisen kuvan ulkopuolisesta maailmasta. Kuvan tarkkuus riippui reiän koosta ja vastakkaisen seinän etäisyydestä reiästä. Tämä optinen ilmiö tunnettiin jo ennen ajanlaskumme alkua. On huomattava, että kuva oli liikkuva eikä suinkaan valokuvamainen "pysäytyskuva". 
 
Renessanssin aikoihin 1500-luvulla ryhdyttiin kokeilemaan ilmiön hyödyntämistä taiteilijoiden apuvälineenä. Heijastus koetettiin tallettaa piirtämällä tai maalaamalla se suoraan heijastuksen vastaanottavalle pinnalle. Kun 1600-luvulla reiän paikalle asennettiin lasista hiottu linssi, kuvasta tuli kirkkaampi ja entistä käyttökelpoisempi. Camera obscurasta ryhdyttiin rakentamaan kannettavia versioita, joissa taiteilijan ei enää tarvinnut mennä "cameran" sisään. Linssien ja peilien avulla kuvaa voitiin tarkentaa, siirtää ja kääntää, niin että se voitiin piirtää läpi suoraan kameralaatikon pinnalla olevalta lasilevyltä. 1700-luvulla camera obscurasta oli kehittynyt niin käyttökelpoinen, että monet taiteilijat käyttivät sitä säännöllisesti apukeinona näkymien ja henkilöiden "ikuistamiseen". Camera obscura oli monille filosofeille metafora siitä, miten ihminen saa tietoa maailmasta havainnoimalla sitä. 
 
Tiettyjen materiaalien muuttuminen valon vaikutuksesta on sekin tunnettu jo pitkään; esimerkiksi värilliset kankaat haalistuvat auringonvalossa. Saksalainen tiedemies Johann Heinrich Schulze huomasi 1700-luvun alkupuolella kokeita tehdessään, että tietyt hopeayhdisteet muuttuvat radikaalisti valolle altistuessaan. Schulzen havaitsemaa reaktiota ei kuitenkaan tuolloin osattu ajatuksellisesti yhdistää camera obscuraan. Muotokuvien suuri suosio kasvavan keskiluokan keskuudessa lisäsi kuitenkin painetta kehittää teknologiaa, joka mahdollistaisi niiden helpon ja nopean tuottamisen. Helpointa olisi tietysti, jos valo itse piirtäisi kuvan ilman erehtyväisen ihmiskäden väliintuloa. Ensimmäinen, joka kokeili camera obscuran piirtämän kuvan tallentamista Schulzen havaitsemaa ilmiötä hyödyntäen, oli englantilainen kemisti Thomas Wedgwood. Wedgwood saikin tallennettua kuvia tekniikallaan, mutta kuvia saattoi katsella vain hämärässä, koska päivänvalo turmeli ne. 
 
Läpimurron kameran kehittämisessä teki ranskalainen keksijä Joseph Nicéphore Niépce. Hän ryhtyi tekemään kokeita valoherkillä materiaaleilla ja camera obscuralla vuonna 1816. Myös Niépcen ensimmäiset kokeilut epäonnistuivat, koska hän ei onnistunut kiinnittämään syntynyttä kuvaa niin, ettei se haalistuisi valossa. Vuonna 1826 Niépce otti valokuvan, joka on säilynyt tähän päivään saakka ja jota pidetään maailman ensimmäisenä onnistuneena valokuvana. Niépce otti tämän Näkymän ikkunasta Le Grasissa käyttäen camera obscuraa ja öljykäsiteltyä, bitumilla pinnoitettua tinalevyä. Kun levy huuhdeltiin laventeliöljyllä, ainoastaan auringonvalosta kovettunut osa, itse kuva, jäi jäljelle. Kuvan valottamiseen meni kahdeksan tuntia, minkä vuoksi aurinko paistaa kuvassa molemmista suunnista. Niépcen kehittämä menetelmä pysyvän valokuvan luomiseksi on nimeltään heliografia. Hän kehitti keksintöään taiteilija Louis Daguerren kanssa kuolemaansa 1833 saakka.
 
Louis Daguerre on tunnetuin valokuvan "keksijöistä". Hän kehitteli Niépcen tutkimusten pohjalta menetelmän nimeltä dagerrotypia. Daguerren käyttämä materiaali, valoherkkä hopeapinnoitteinen levy, oli aikaisempia materiaaleja nopeampi valottumaan. Dagerrotypiassa kuva "kehitetään" elohopeahöyryllä ja kiinnitetään suolaliuoksella. Dagerrotypiakuvat ovat kosketusherkkiä, minkä vuoksi ne suljetaan yleensä lasikantiseen koteloon, joka on täytetty suojakaasulla hapettumisen estämiseksi. Vaikka Daguerren menetelmä mahdollisti aiempaa nopeammat valotusajat, kuvauskohteen täytyi yhä pysyä hievahtamatta jopa useita minuutteja. Valokuvausstudioissa oli usein niskatuella varustettuja tuoleja muotokuvien ottamista varten. Ranskan tiedeakatemia osti Daguerrelta oikeudet keksintöön ja vapautti sen koko maailman käyttöön. Sopimuksen mukaisesti Louis Daguerre ja Niépcen poika saivat palkkioikseen mojovat valtioneläkkeet. Daguerren keksintö levisi nopeasti ympäri maailmaa, ja etenkin Manner-Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa dagerrotyyppejä tuotettiin ahkerasti. 
 
Suomen ensimmäisen dagerrotyypin otti Henrik Cajander vuonna 1842 Turussa. 1850-luvulla Suomenkin kaikissa suurimmissa kaupungeissa toimi jo ammattivalokuvaajia. Suomessa kansallismaisemat olivat muotokuvien lisäksi erityisen suosittu valokuvan aihe 1800-luvulla.
 
Samaan aikaan Daguerren kanssa omaa valokuvauksen tekniikkaansa kehitteli brittiläinen William Henry Fox Talbot. Merkittävin uutuus Talbotin tekniikassa oli se, että se tuotti sävyjen suhteen käänteisen kuvan eli negatiivikuvan, josta voitiin vedostaa useita lopullisia positiivikuvia, kalotyyppejä. 1850-luvulla Frederick Scott Archer kehitteli eteenpäin Talbotin ideaa. Archerin negatiivi oli paperin sijaan kestävämpää materiaalia, lasia, jonka päälle valettiin valoherkkää emulsiota. Lasi mahdollisti myös entistä tarkempien kuvien ottamisen. Erilaisista lasilevyä käyttävistä valokuvaustekniikoista tuli pian dagerrotypiaa suositumpia. Vuonna 1872 esitellyt kuivalevyt helpottivat kuvausprosessia entisestään. Lasilevyille otettiin kuvia yleisesti toiseen 
maailmansotaan saakka, vaikka markkinoille tuli pian uusi keksintö, valoherkkä filmi.
 
Valokuvaaminen oli 1880-luvulle saakka lähinnä ammattilaisten toimintaa tekniikan vaativuuden vuoksi. George Eastmanin suunnittelema Kodak-kamera (1888) mullisti kuvaamisen kulttuuria helppokäyttöisyytensä, halpuutensa ja kätevän kokonsa vuoksi. Kun Eastman vuonna 1889 toi markkinoille toisen keksintönsä, rullafilmin, alkoi valokuvauksen nopea leviäminen koko kansan huviksi. Kodak-yhtiö myi Brownie-kameroita, joilla 
saattoi ottaa 100 kuvaa. Kun filmi oli kulunut loppuun, kamera lähetettiin tehtaalle, jossa kuvat kehitettiin, ja kamera palautettiin käyttäjälle uudella filmillä varustettuna. 
 
1800-luvun lopulla valokuvauksen harjoittajien määrä moninkertaistui myös Suomessa. Eniten oli ateljeekuvaajia, toiseksi eniten harrastajakuvaajia. Lisäksi kuvia ottivat kiertävät kuvaajia ja kyläkuvaajat. Valokuvaajan ammatti katsottiin soveliaaksi myös naisille. 
 
Valokuvauksen pelättiin heikentävän maisema- ja muotokuvamaalauksen suosiota, mutta näin ei ainakaan heti käynyt. Monet uusia polkuja avanneet kuvataiteen suuntaukset, kuten impressionismi, kubismi ja koko abstrakti maalaustaide voidaan nähdä reaktioina valokuvauksen keksimiseen. Myös valokuvasta haluttiin tehdä taidemuoto muiden rinnalle. Piktorialismi oli laajalle levinnyt valokuvauksen suuntaus 1800-luvun lopulla. Siinä pyrittiin saamaan valokuvaa jälkikäsittelemällä aikaan hämyinen, maalausta tai etsausta muistuttava lopputulos. Valokuvataiteilijat ovat pyrkineet luomaan myös abstrakteja, siis ”ei-esittäviä” kuvia. 
 
Rullafilmi pysyi suosituimpana filmimateriaalina 1950-luvun loppuun saakka, jolloin sen syrjäytti jo 1920-luvulla markkinoille tullut kinofilmi. Kinofilmi kehitettiin alun perin elokuvausta varten. Suomessa kinofilmin käyttö yleistyi 1970-luvulla, jolloin harrastajatkin alkoivat ottaa järjestelmäkameroilla värillisiä diakuvia. Samoihin aikoihin niin sanotut pokkarit eli taskukamerat (pocket camera) alkoivat yleistyä. Kameroiden varustelu ja automatiikka on lisääntynyt vuosien saatossa niin, että kuvaajan tarvitsee usein painaa vain yhtä nappia, ja kuvasta tulee aivan kelvollinen. 
 
Valokuvat olivat pitkään mustavalkoisia, vaikka värikuvauksen mahdollisuutta oli tutkittu valokuvauksen alkumetreiltä saakka. Alkuvaiheissa värikuvia valmistettiin ottamalla samasta kohteesta kolme kuvaa erivärisin suotimin ja yhdistämällä kuvat. Elokuvan keksijöiksi usein nimetyt Auguste ja Louis Lumière keksivät vuonna 1903 kätevämmän tavan tuottaa värivalokuvia. Kiinnostus värikuvaukseen alkoi kuitenkin kasvaa vasta 1930-luvulla, kun keksittiin nykyisen tapainen värinegatiivifilmi. 1800-luvun loppupuolella katseltiin paljon kahdella kameralla otettuja kolmiulotteisia stereoskooppikuvia, mutta tätä nykyä menetelmää hyödynnetään lähinnä lasten View-master -katselulaitteessa. Valokuvausta käytettiin alusta asti paitsi ihmisten, kaukaisten paikkojen ja tärkeiden tapahtumien ikuistamiseen, myös arkkitehtuurin tutkimiseen ja tieteellisiin tarkoituksiin. Eläinten ja ihmisten liikkumista valokuvien avulla tutkineiden Eadweard Muybridgen ja Etienne-Jules Mareyn kehittämät kuvauslaitteet olivat elokuvauksen esimuotoja.
Lääketieteen tunnetuin valokuvauksen sovellus on röntgenkuva, jossa kuvan tuottaa näkyvän valon sijasta toinen sähkömagneettinen ilmiö, röntgensäteily. 
 
1990-luvulla alkanut siirtyminen digitaalikameroihin on suurimpia murroksia valokuvauksen historiassa. Digitaalikameralla kuvattaessa kuva siirtyy puolijohdemateriaalista valmistetulta valoherkältä kennolta sähköiseksi tiedostoksi kameran muistikortille. Kuvia mahtuu yhdelle muistikortille paljon enemmän kuin yhdelle filmirullalle. Digitaalisuus helpottaa kuvien siirtämistä, arkistointia ja muokkaamista. Uutiskuvaaminen siirtyi nopeasti digiaikaan, kun kuvien laatu alkoi vastata lehtien vaatimuksia. Digitaalikamera on nykyään mahdutettu myös kännykkään niin, että omia kuviaan voi lähetellä ystäviensä kännyköihin. 
 
Lähteet: 
Wikipedian valokuvausaiheiset sivut, fi.wikipedia.org/wiki/Valokuvaus
Newhall, Beaumont (1988): The History of Photography. From 1839 to the present. Completely revised and enlarged edition. Boston: Little, Brown and Company / The Museum of Modern Art, New York. 
 
Pohdintaa ja kysymyksiä 
 
1. a) Valokuvaamisen historia näyttäytyy helposti vaikeuksien kautta voittoon -tarinana, jossa kaikki varhaisemmat valokuvauksen muodot näyttäytyvät epätäydellisinä "esimuotoina", jotka toimivat vain välivaiheina siirryttäessä kohti nykyisenkaltaista, lähes täydellistä valokuvatekniikkaa. Tämä on kuitenkin osittain näköharhaa, koska kaikki valokuvauksen jo sivuun jääneet tavat ovat tuottaneet hienoja kuvia, joista niin aikalaiset kuin myöhemmätkin polvet ovat saaneet nauttia. Yleensäkin tietyllä historian hetkellä nykyisyys tuntuu "valmiilta", ja kaikki aiempi toiminta nähdään vain pyrkimyksenä kohti nykyistä tilannetta. 
 
b) On osin sattumaa, mitkä keksinnöt ja kuvan tekemisen tavat otetaan laajaan käyttöön. Voidaan esimerkiksi miettiä, miksi ns. kymppikuva on yleisin koko ja muoto paperivalokuvissa - näin ei suinkaan aina ole ollut. Entä miksi kolmiulotteisen vaikutelman synnyttävistä stereoskooppikuvista luovuttiin, vaikka ne olivat 1800-luvulla suosittuja? Ei voida myöskään olettaa, että nykyiset valokuvaamisen teknologiat ja tavat olisivat viimeinen sana valokuvan historiassa - todennäköisemmin nykyinen valokuvauksen kulttuuri näyttäytyy vajavaisena ja kenties eriskummallisena tulevaisuuden ihmisen silmin. 
  • Ideoikaa ryhmissä valokuvauksen historiaa nykyhetkestä eteenpäin esimerkiksi vuoteen 2050 saakka. Miten valokuvauksen teknologia ja kulttuuri tulevat kehittymään? Vai jääkö valokuvaus kokonaan sivuraiteelle liikkuvan kuvan yhä yleistyessä? 
2. Onko valokuvaaminen mielestänne taidetta, vaikka valokuva syntyy automaattisesti? Miten taitava valokuvaaja kykenee kuvaamaan tuntemuksia ja ajatuksia valokuvalla? 
 
Valokuvaaja tekee paljonkin taiteellisia valintoja: aihe, kuvauskohde, kuvaushetki ja -paikka, rajaaminen, valaistus, sommittelu, kuvan muoto, värit (tai mustavalkokuvassa jyrkkyyserot). Mallin eleet, asennot ja vaatteet tai kuvassa näkyvät esineet tai maisema kertovat tarinoita. Kuvaaja voi haluta kuvata todellisuutta tai luoda lavastuksella ja jälkikäsittelyllä fantasiamaailman. Samasta aiheesta otetut kuvasarjat ja eriaiheisten kuvien rinnastukset kertovat usein enemmänkuin yksi kuva. Valokuvaan liitetyt tekstit tai kuvan nimi antavat vihjeitä sen tulkintaan.
 
3. a) Miksi elokuvan nimi on Ikuistetut hetket? Kameran sanotaan voivan "ikuistaa" äärimmäisen lyhyen hetken ja pysäyttää ajan juoksun, mutta todellisuudessa aika kulkee eteenpäin kamerasta välittämättä.
 
b) Amerikkalainen runoilija ja valokuvaaja Oliver Wendell Holmes kutsui vuonna 1859 valokuvausta "peiliksi, jolla on muisti". Holmes ylisti valokuvaamisen kykyä voittaa ajan ja jopa kuoleman asettamat rajoitukset. Valokuvaa pidetään haperon ihmismuistin erehtymättömänä apuvälineenä. Valokuvat (ja elokuvat) voivatkin toimia muistin virkistäjinä, mutta muistoissa on kyse paljon muustakin kuin nähdyistä asioista - kyse on kokemuksista. On jopa väitetty, että valokuvat helposti ottavat todellisten muistikuvien paikan, kun niitä jatkuvasti katsellaan: emme enää muistakaan todellista henkilöä tai tapahtumia, vaan vain niistä otetut kuvat. Kuulostaako tämä uskottavalta väitteeltä? 
 
4. Digitaalisuus mahdollistaa kuvien säilymisen muuttumattomina periaatteessa vuosituhansia. Moni kotikuvaaja on kuitenkin saanut huomata, että digikuvilla on itse asiassa paperikuvia suurempi taipumus kadota jälkiä jättämättä, koska edes cd-levyt eivät välttämättä kestä käytössä muutamaa vuotta kauempaa. Tekeekö digitaalisuuteen siirtyminen meidän aikaamme tulevaisuudessa tutkivien arkeologien työn mahdottomaksi? 

 

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Ikuistetut hetket

(Maria Larssons eviga ögonblick)

Ohjaaja: Jan Troell

Maa: Ruotsi,Tanska, Suomi, Norja,Saksa Vuosi: 2008

Kesto: 133min

Levittäjä: Sandrew Metronome Distribution Finland Oy

Näyttelijät:
Maria Heiskanen, Mikael Persbrandt, Jesper Christenssen, Antti Reini.


1900-luvun alun Ruotsissa työläisnainen Maria Larsson oppii valokuvausharrastuksen kautta näkemään maailman uusin silmiin. Lukioikäisille suunniteltu oppimateriaali käsittelee valokuvaamista, valokuvauksen historia sekä kuvallista kulttuuria ennen ja nyt.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa