Ohjaajapaketti: Aki Kaurismäki

Aki Kaurismäki (s. 1957) on keskeisimpiä suomalaisia elokuvaohjaajia. Hänen tuotantoaan leimaa sen 80-luvun ensiaskelista nykypäivän maailmanmenestyksiin asti tunnistettava, vähäeleinen tyyli ja sivullisuutta käsittelevät aiheet. Peter von Bagh kirjoittaa Kaurismäellä olleen ”oitis ikioma käsialansa, lakoniansa ja maailmansa: tapa puhua, keskittyä olennaisimpaan, olla hiljaa”. Kaurismäki tunnetaan omaäänisenä suomalaisuuden kuvaajana ja kansainvälisesti merkittävänä ohjaajana.

Aki Kaurismäki on hyvä esimerkki auteur-ohjaajasta. 1950-luvulla kehittyneen auteur-teorian mukaan elokuva on itsenäisen ohjaajan luoma taideteos. Auteur-teoriaa on kritisoitu muun muassa siksi, että elokuvantekoon osallistuu aina paljon henkilökuntaa, ja vaikkapa näyttelijällä tai leikkaajalla voi olla ratkaiseva rooli elokuvan ilmeen kannalta. Ilmaisua auteur käytetään kuitenkin myös yleisesti ohjaajista, joilla on oma, selkeästi tunnistettava käsiala. ”Kaurismäkeläiseen” ilmeeseen elokuvasta toiseen vaikuttaa  esimerkiksi se, että Aki Kaurismäki yleensä kirjoittaa, ohjaa, tuottaa ja usein leikkaakin elokuvansa itse. Hän käyttää myös samoja kuvausryhmän jäseniä, kuten tiettyjä näyttelijöitä ja kuvaajaa, elokuvasta toiseen.

Kaurismäen tyyliin on vaikuttanut hänen syvällinen elokuvasivistyksensä. Ohjaajana Kaurismäki on itseoppinut. Nuoren cinefiilin elokuvakouluna toimi elokuva-arkiston näytöksissä vietetty aika.

Kaurismäki rinnastetaan toisinaan ranskalaiseen ohjaajaan Robert Bressoniin (1901-1999). Bressonin minimalistiset elokuvat ovat askeettisia ja kontrolloituja, hänen kerrontatapansa on elliptinen – kaikkea ei kerrota ja selitetä – ja kuvankäyttö osaltaan tukee sitä. Tällaiset ratkaisut synnyttävät tarkoituksellisesti tunteen päähenkilöistä kohtalon heittopusseina niin Bressonin kuin Kaurismäenkin elokuvissa. Kaurismäen elokuvat käsittelevät sivullisia, väliinputoajia, kaltoinkohdeltuja ja epäonnisia; tavallisia ihmisiä roskakuskeista  kodittomiin ja kaupan kassoista työttömiin. Askeettisesta tyylistä huolimatta otteessa on kuitenkin myös lämpöä ja armeliaisuutta.

Kaurismäen elokuvien dialogi on supistettu minimiin ja näyttelijöiden suoritukset ovat eleettömiä. Silti ne voivat olla hyvinkin intensiivisiä. Riisuttu kerronta, josta kaikki ylimääräinen on karsittu, mahdollistaa sen, että pieninkin ilme tai ele pystyy välittämään tunteita ja merkityksiä. Toisaalta myös tunteiden ilmaisemisen hankaluus toistuu teemana elokuvasta toiseen.

Kaurismäen tuotanto on sukua myös amerikkalaisen  Jim Jarmuschin (s. 1953) kiireettömille, sisään päin hymyileville elokuville. Hellittämätön lakonisuus ja itseironisuus niin traagisten, koomisten kuin melodramaattistenkin tapahtumien keskellä antavat kokonaisuudelle suorastaan absurdeja piirteitä. Saksalaisen kriitikon Andreas Kilbin mukaan esimerkiksi Ariel-elokuvassa on ”lauseita, kuvia, hetkiä, jotka ovat niin surullisia, että ne vaikuttavat jo koomisilta”.

Kaurismäen elokuvissa on jatkuvuutta paitsi aiheiden ja kuvallisen kerronnan, myös visuaalisten elementtien puolesta. Esimerkiksi koirat, tupakka ja Koskenkorva vaikuttavat lähes pakollisilta. Yksityiskohtia on vähän, joten ne ovat sitäkin merkityksellisempiä. Myös kuvakulmat, rajaukset, valaistus ja värimaailma on laadittu tarkkaan. Äärimmäisen huolellisesti luodut lavastukset huokuvat kaipuuta menneeseen (joskin tarkemmin määrittelemättömään) aikaan. Myös musiikilla on keskeinen rooli: rock’n’roll, blues ja varsinkin suomalainen iskelmämusiikki ovat tärkeitä huolella laaditun kulttuurihistoriallisen tilan luomisessa. Lisäksi kaurismäki käyttää taitavasti musiikkia kommentoimaan draaman kulkua.

Lähteet:

 

 

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Aki Kaurismäen elokuvat

Levittäjä: Pirkanmaan elokuvakeskus


Rikos ja rangaistus (1983), Calamari Union (1985), Varjoja paratiisissa (1986), Hamlet liikemaailmassa (1987), Ariel (1988), Leningrad Cowboys go America (1989), Tulitikkutehtaan tyttö (1990), I hired a contract killer (1990), Boheemielämää (1991), Pidä huivista kiinni, Tatjana (1993), Leningrad Cowboys meet Moses (1994), Kauas pilvet karkaavat (1996), Juha (1999), Mies vailla menneisyyttä (2002), Laitakaupungin valot (2006), Le Havre (2011)

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa