Boksitrollit

Johdanto

Oppimateriaalin teemoja: animaation tekniikka ja estetiikka, elokuvan ilmeen luominen, steampunk-tyyli

Synopsis: Juustingin kaupungin asukkaat ovat ylpeää väkeä – ja aivan hulluina maailman haisevimpiin ja herkullisiin juustoihin. Kaupungin katujen alla majailevat pelätyt boksitrollit, jotka tarinoiden mukaan varastelevat kaupunkilaisten kalleimpia asioita: lapsia ja juustoja. Näin kerrotaan, mutta todellisuudessa boksitrollit ovatkin leppoisaa porukkaa. Pienet boksitrollit asuvat maanalaisissa luolissa ja pukeutuvat vanhoihin pahvilaatikoihin, joihin voi tarpeen tullen piiloutua kuin kilpikonna kuoreensa. Ne keräävät kaupunkilaisten pois heittämiä tavaroita ja rakentelevat niistä jännittäviä mekaanisia laitteita. He huolehtivat myös ihmispoika Egusta, joka on kasvanut boksitrollien keskuudessa pienestä asti. Kun ilkeä tuholaistorjuja Sieppo alkaa jahdata boksitrolleja päästäkseen juustoseurapiireihin, boksitrollit ovat pulassa. Rohkean Winnie-tytön avulla Egun on saatava apua maanalaiselle perheelleen. Myös boksitrollien on rohkaistuttava ja osoitettava, että heistä löytyy särmää.

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluihin.

Oppimateriaalin on laatinut TaM Emilia Haukka.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin!

Materiaali on julkaistu vuonna 2014. Linkit on tarkistettu 16.7.2015.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Boksitrollit

(The Boxtrolls)

Ohjaaja: Graham Annable ja Anthony Stacchi

Maa: USA Vuosi: 2014

Kesto: 93min Ikäraja: 7

Levittäjä: Finnkino

Näyttelijät:
Äänirooleissa Erik Carlson, Heljä Heikkinen, Markus Bäckman


Boksitrollit on huumorilla höystetty, surrealistinen seikkailu otuksista, joilla on kanttia!

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa