Kielletty hedelmä

Johdanto

Synopsis: Kielletty hedelmä on kasvutarina vapauden etsimisestä ja rajojen rikkomisesta. Elokuva kertoo kahdesta nuoresta tytöstä, jotka aikuisuuden kynnyksellä kokevat elämänsä seikkailun. Maaseudun rauhassa, uskonnollisissa perheissä lapsuutensa viettäneet tytöt karkaavat kotoaan kesäiseen pääkaupunkiin etsimään vapautta ja ensimmäisiä suuria kokemuksia – kohtaamaan maailman, joka on ollut heille aiemmin kielletty. Elokuvassa on kyse koskemisesta ja kasvamisesta, kun nuoret tytöt etsivät tunnetta, jonka kokee tehdessään jotain kiellettyä ensimmäistä kertaa. 

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluihin.

Oppimateriaalin ovat laatineet luokanopettajat Annika Henriksson ja Tuula Niiniranta.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino. 

Oppimateriaali on julkaistu vuonna 2009. Linkit on tarkistettu 15.4.2013.

 

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Kielletty hedelmä

Ohjaaja: Dome Karukoski

Maa: Suomi, Ruotsi Vuosi: 2009

Kesto: 104min Ikäraja: 12

Levittäjä: Future Film

Näyttelijät:
Marjut Maristo, Amanda Pilke, Joel Mäkinen, Jarkko Niemi, Malla Malmivaara, Olavi Uusivirta, Timo Tikka, Jani Volanen.


Kasvutarina vapauden etsimisestä ja rajojen rikkomisesta: kahdesta nuoresta tytöstä, jotka aikuisuuden kynnyksellä kokevat elämänsä seikkailun.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa