Kirjava huntu

Johdanto

Synopsis: W. Somerset Maughamin romaani on filmatisoitu jo kaksi kertaa aiemmin: ensimmäisen, vuonna 1934 valmistuneen melodraaman pääosassa nähtiin Greta Garbo. Vuonna 2006 valmistuneen elokuvan pääosissa ovat Edward Norton ja Naomi Watts. Norton esittää tohtori Walter Fanea, joka rakastuu Lontoon yläluokkaan kuuluvaan Kittyyn (Naomi Watts). Pari solmii hätäisesti avioliiton, mutta vääristä syistä: Kitty hyväksyy Walterin kosinnan lähinnä paetakseen äitinsä paheksuntaa - pelko naimattomaksi jäämisestä oli naiselle vielä todellinen uhka vuonna 1925. Walterin kosinta tarjoaa nuorelle naiselle mahdollisuuden uuteen elämään Shanghaissa, Kiinassa. 

Henkeäsalpaaviin maisemiin sijoittuva elokuva kertoo Walterin ja Kittyn ainutlaatuisen rakkaustarinan. Levoton ja itsekäs nuori nainen heittäytyy suhteeseen komean diplomaatin Charles Townsendin (Liev Schreiber) kanssa. Petetty aviomies vie vihoissaan nuoren vaimonsa pieneen kiinalaiskylään, missä kamppaillaan koleraa vastaan. Äärimmäisissä olosuhteissa parin on kohdattava avioliittonsa ongelmat - ja toisensa.

Oppimateriaali on suunnattu lukion psykologian opetukseen.

Oppimateriaalin on laatinut uskonnon ja psykologian lehtori Eija Suokko. 

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.
 
Oppimateriaali on julkaistu vuonna 2006. Linkit on tarkistettu 16.4.2013.

 

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Kirjava huntu

(The Painted Veil)

Ohjaaja: John Curran

Maa: USA Vuosi: 2007

Kesto: 127min Ikäraja: 12

Levittäjä: Nordisk Film Theatrical Distribution

Näyttelijät:
Edward Norton, Naomi Watts, Liev Schreiber, Toby Jones


1920-luvulle sijoittuva rakkaustarina. Oppimateriaali lukiolaisille, teemoina: naisen ja miehen suhde, rakkaus, Kiina, ajankuva

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa