Mandela - Pitkä tie vapauteen

Johdanto

Oppimateriaalin teemat: Nelson Mandela, apartheid, politiikka, elämäkertaelokuva

Synopsis: ”Rakkaus vapautti kansakunnan, ei politiikka”, sanoo Apartheidin vastaisen kamppailun perikuva, Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti, rauhannobelisti Nelson Mandela (1918 - 2013). Mutta miten koetellun xhosa-heimon johtajan pojasta tuli ensin hallituksen pelkäämä ja poliisin jahtaama vihollinen, lopulta valtion päämies ja kansainvälinen vapauden ikoni?

Mandela: Pitkä tie vapauteen tuo valkokankaille suurmiehen värikkään ja toiminnantäyteisen elämäntarinan lapsuudesta poliittiseen vankeuteen ja Etelä-Afrikan ensimmäiseen demokraattiseen presidenttivalintaan asti. Niin Mandelan itsensä kuin hänen kansansakin vapauden hinta on kallis, mutta matkalla oikeudenmukaisuuden voittoon tämä koko maailman tuntema huippuasianajaja taistelee periksiantamattomasti ihmisoikeuksien puolesta sorron ja syrjinnän ikeessä. Pitkällä tiellä vapauteen kuhisee kulisseissa myös kokonaan toinen maailma, sillä oman elämänsä Mandela on mies, joka ei voi vastustaa syvän rakkautensa kohteita: naisia, autoja ja nyrkkeilyä.

Vuonna 2013 Mandelan 95-vuotissyntymäpäivän kunniaksi tehty elokuva Mandela: Pitkä tie vapauteen saa Suomessa ensi-iltansa 14.2.2014. Elokuva perustuu Mandelan samannimiseen omaelämäkertaan (WSOY, 2010), joka on juuri julkaistu myös Bon-pokkarina. Elokuvan pääroolissa nähdään brittinäyttelijä Idris Elba (Prometheus, Thor sekä tv-sarjat Luther ja The Wire). (Lähde: Finnkino)

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluun, lukioon ja ammatillisiin oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut FM, toimittaja Tarja Kovanen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaali on julkaistu vuonna 2014. Linkit on tarkistettu 25.3.2014.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Mandela: Pitkä tie vapauteen

(Mandela: Long Walk to Freedom)

Ohjaaja: Justin Chadwick

Maa: Englanti / Etelä-Afrikka Vuosi: 2013

Kesto: 146min Ikäraja: 12

Levittäjä: Finnkino Oy

Näyttelijät:
Idris Elba, Naomie Harris


\\\"Rakkaus vapautti kansakunnan, ei politiikka”, sanoo Apartheidin vastaisen kamppailun perikuva, Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti, rauhannobelisti Nelson Mandela (1918 - 2013). Mutta miten koetellun xhosa-heimon johtajan pojasta tuli ensin hallituksen pelkäämä ja poliisin jahtaama vihollinen, lopulta valtion päämies ja kansainvälinen vapauden ikoni?

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa