Punaisen metsän hotelli

Elokuvan tiedot

Dokumentti, Suomi 2012

Ohjaaja: Mika Koskinen

Kuvaaja: Mika Koskinen

Kesto: 87 min.

Levittäjä: Pirkanmaan elokuvakeskus

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Synopsis: Pekingissä viisitoista vuotta työskennellyt suomalainen uutiskuvaaja alkaa tehdä elokuvaa Kiinan massiivisista puunistutuskampanjoista. Jättivaltio panostaa ilmastonmuutoksen edessä rajusti myös kierrätykseen ja uusiutuvaan energiaan. Kuvaaja seuraa, voisiko autoritaarinen Kiina nousta vihreän politiikan esimerkiksi koko maailmalle.

Elokuvanteko saa yllättävän käänteen, kun paikallisviranomaiset pysäyttävät kuvaajan matkalla puuviljelmille eteläisen Kiinan Guangxin maakunnassa.
Suomalaisomisteinen metsäteollisuusyritys istuttaa Guangxiin valtavia eukalyptusviljelmiä suunnitteilla olevan paperitehtaan raaka-aineiksi. Tunnelma muuttuu kafkamaiseksi: avuliaat viranomaiset kehuvat hanketta, mutta yrittävät kaikin keinoin estää kyläläisten haastattelemisen alueella. Elokuvantekijä eristetään hotelliin ja hänen paikalliset kontaktinsa otetaan kiinni. Kun kyliin lopulta päästään, syyt viranomaisten salailuun selviävät.

Elokuva esittää kysymyksiä vihertyvän globaalin talouden ongelmista ja haastaa pohtimaan, kuinka ympäristöystävällistä ja yhteiskuntapoliittisesti oikeudenmukaista suomalainen paljon mainostettu metsäosaaminen maailmalla todellisuudessa on.

Oppimateriaali sisältää elokuvaa taustoittavaa tietoa sekä linkin elokuvan teemoja syventävään Tiedekeskus Pilkkeen tuottamaan PlayDecide-peliin. Pelisovelluksessa keskustellaan siitä, miten metsien ekologisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää käyttöä on mahdollista toteuttaa käytännössä ja kuinka metsiin kohdistuvat ristiriitaiset tarpeet voidaan sovittaa yhteen.

Elokuvan kotisivut

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Materiaali on julkaistu vuonna 2012. Linkit on tarkistettu 14.7.2014.

 
Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Punaisen metsän hotelli

Ohjaaja: Mika Koskinen

Maa: Suomi Vuosi: 2012

Kesto: 87min

Levittäjä: Pirkanmaan elokuvakeskus

Näyttelijät:
Dokumenttielokuva


Suomalaisen kuvaajan yritys tehdä elokuva vihertyvän Kiinan puunistutushankkeista muuttuu painajaiseksi, kun vastaan asettuvat metsäteollisuusyrityksen mainetta puolustavat viranomaiset.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa