Viiru ja Pesonen: Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä

Johdanto

Oppimateriaalin teemoja: ystävyys, yhteistyö, maatalon eläimet, kirjasta elokuvaksi, sienet, varjokuvat, slapstick-komiikka ja toimintaelokuva

Synopsis: Ukko Pesonen asuu pienessä punaisessa mökissä ja hänen päivänsä kuluvat mukavasti halkoja hakatessa, nikkaroidessa, keksintöjä tehdessä ja kanoja hoitaessa. Oikeastaan hänellä on kaikkea, mitä hän voisi elämältään toivoa. Vaikka kyllähän Pesonenkin tuntee joskus olonsa hieman yksinäiseksi. Eräänä päivänä hänen huolehtivainen naapurinsa rouva Anttonen tuo Pesoselle pienen kissanpennun, jotta vanhalla miehellä olisi edes jotain seuraa. Pesonen antaa kissanpojalle nimen Viiru ja kasvattaa sitä hellästi kotonaan. Kun Viiru alkaa yhtäkkiä eräänä päivänä puhua, onnesta tulee täydellistä, ja näistä kahdesta tulee erottamattomat ystävät.

Naapuri Kosonen seuraa miehen ja kissan ystävyyttä hieman häkeltyneenä ja pitää Pesosta tärähtäneenä. Kososella on kuitenkin muitakin murheita – hänen kukkonsa ei nimittäin lopeta kiekumista. Ennenkuin äänekäs kukko joutuu pataan, rientää rouva Anttonen onneksi hätiin ja pyytää hyväsydämistä Pesosta pelastamaan kukon ottamalla sen hoitoonsa. Kiltti Pesonen suostuu auttamaan ja pian niin Pesonen kuin hänen kanansakin ovat innoissaan kanalan uudesta asukkaasta. Mutta Viiru on surullinen ja tuntee olonsa syrjäytetyksi, kun kukko varastaa kaikkien huomion. Pieni kissa pelkää menettävänsä parhaan ja ainoan ystävänsä...

Oppimateriaali on suunnattu esiopetukseen ja 1.-3. luokille.

Oppimateriaalin on laatinut luokanopettaja Tuula Niiniranta.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin!

Materiaali on julkaistu vuonna 2014. Linkit on tarkistettu 3.10.2014.

 

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Viiru ja Pesonen: Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä

(Pettersson und Findus Kleiner Quälgeist - Große Freundschaft)

Ohjaaja: Ali Samadi Ahadi

Maa: Saksa Vuosi: 2014

Kesto: 90min

Levittäjä: SF Film Finland Oy

Näyttelijät:
Äänirooleissa Jukka Voutilainen, Johanna Viksten, Jarmo Koski, Inkeri Wallenius, Eeva Soivio, Katja Aakkula, Eeva Soivio


Niin ukko Pesonen kuin hänen kanansakin ovat innoissaan kukosta. Mutta Viiru-kissa tuntee olonsa syrjäytetyksi, kun kanalan uusi asukas varastaa kaikkien huomion.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa