Mykkäelokuvien tähdet näyttelivät ruumiinkielellä, ilmeillä ja eleillä. Näytteleminen oli suurieleistä ja katseet uhmaavia. Kun myöhemmin keksittiin, miten ääni saadaan mukaan filmille, osa mykkätähdistä syrjäytettiin. Syynä saattoi olla, että näyttelijän ääni oli vaikkapa liian kimakka, varsinkin jos hänen roolihahmonsa olivat olleet dramaattisia ja synkkiä. Tähti ei kuulostanut sellaiselta kuin yleisö oletti tai oli kuvitellut mykkäelokuvia katsoessaan.

Entä kun nähdyn ja kuullun välillä on todella iso vinksahdus? Mediataiteessa kaikki on mahdollista.

Seuraavissa teosesimerkeissä kuvaa ja ääntä on leikattu hieman enemmän kuin edellisissä, jotka olivat pääasiassa yhden kuvaotoksen teoksia.

Tähän osioon liittyvät teokset:

• Risto-Pekka Blom: Mitä kuuluu? (2010, 3:19)
• Seppo Renvall: Janeiro (2004, 2:41)
• Pekka Sassi: The Dead House (2003, 5:22)

Risto-Pekka Blom: Mitä kuuluu?

2010, kesto 3:19

Taiteilijan kuvaus teoksesta: Teos yhdistää vauvan itkuisia ja iloisia ääniä kuvaan, jossa aikuiset miehet ja naiset näyttelevät vauvan ääntelyjä ja niihin liittyviä tunnetiloja.

Pohdittavaa: Videoteos käsittelee humoristisella tavalla tarvettamme tulla hyväksytyiksi, rakastetuiksi ja onnellisiksi. Risto-Pekka Blomin teoksessa aikuinen mies katsoo kameraan ja itkee. Mutta miten? Siten, että hän kuulostaa aivan pikkuvauvalta. Ääni ja kuva on huulisynkronoitu (lip-sync), mutta muuten vaikutelma on epätodellinen.

Toisessa kohtauksessa sama mies nauraa ja kuulostaa yhä pikkuvauvalta. Teos koostuu useista otoksista, joissa kaikissa on samanlainen ristiriita. Ensimmäiset itkut vielä naurattavat, mutta vähitellen ne saavat katsojan vakavoitumaan. Vauvojen itkut kuulostavat aidoilta ja ne ilmeillään niin hyvin, että hätä saattaa hiipiä hetkeksi katsojankin ajatuksiin. Teoksen loppupuoli on kuitenkin jo iloista kikatusta.

Teokseen liittyvä tehtävä: Kuvaa materiaalia, jossa lähtökohtana on vastakohdilla leikittely: aikuinen– vauva, ihminen–eläin, turvallinen–pelottava, pieni–iso, vanha–uusi, hidas–nopea, kevyt–raskas ja niin edelleen. Kuva voi liittyä vastakohtaparin toiseen osapuoleen ja ääni toiseen.

Voit käyttää kuvatessasi useita kuvarajauksia laajasta yleiskuvasta aina tiukkaan lähikuvaan. Mieti kuvatessasi myös kuvakulmia.

Editointiohjelmassa voit leikata ääntä ja kuvaa niin, että ne katkeavat samoista kohdista tai täysin erikseen. Ohjelmissa on mahdollista tehdä ääneen ja kuvaan monenlaisia muutoksia, joista voi olla iloa tässä tehtävässä. Käytetyimpiä efektejä ovat hidastus ja nopeutus. Voit kokeilla myös, miltä ääni kuulostaa takaperin soitettuna.

Huom! Yleensä äänen kanssa kannattaa tehdä kuten Mitä kuuluu -teoksessa: alussa äänet alkavat hieman ennen kuvaa ja lopussa ne kuuluvat vielä hetken sen jälkeen, kun kuva on jo poissa. Mahdollisuudet työstää ääntä vaihtelevat eri ohjelmissa, mutta useimmissa editointiohjelmissa on mahdollista säätää ainakin äänen korkeutta ja kaiuttaa sitä. Efektejä voi laittaa kaikkiin äänitiedostoihin eli myös netistä ladattuihin tehosteisiin. Samaan ääneen voi liittää useampiakin efektejä. Ääniä voi käyttää myös päällekkäin ja liu’uttaa lomittain ja niitä on mahdollista kasvattaa tai vaimentaa asteittain.

Seppo Renvall: Janeiro 

2004, kesto 2:41

Taiteilijan kuvaus teoksesta: Mies haukkuu koiraa.

Pohdittavaa: Myös Seppo Renvallin teoksessa kuvan ja äänen suhteessa on ristiriita. Ensin kuvataan öistä maisemaa, jossa koira haukkuu ja ulisee. Sitten yö vaihtuu päiväksi ja maisemaan ilmestyy mies, joka on selin kameraan. Koira jatkaa yhä haukkumistaan. Mies kääntyy kameraa kohti ja paljastuu, että haukunta tuleekin hänen suustaan. Katsoja jää ehkä miettimään, osaako mies oikeasti haukkua vai aukooko hän vain suutaan samaan tahtiin koiran kanssa. Kuka tai mikä haukkuu ja miksi? Teos jättää hykerryttävän absurdin tunteen ja kysymyksiä siitä, mitä taiteilija on tällä teoksella halunnut sanoa.

Pekka Sassi: The Dead House 

2003, kesto 5:22

Taiteilijan kuvaus teoksesta: The Dead House on nukkekodissa kuvattu kauhuelokuva. Elokuva on rakennettu lajityypin kliseiden mukaisesti, teemamusiikin ja äänitehosteiden avulla. Tavallaan The Dead House vain leikkii olevansa elokuva.

Pohdittavaa: Tässä teoksessa kuvaotokset ovat staattisia ja tummia. Kamera pysyy otosten aikana paikallaan, vain valo liikkuu joissain kuvissa. Äänimaisema saa kuvat kuitenkin elämään – ja katsojan mielikuvituksen laukkaamaan.

Teokseen liittyvä tehtävä: Kävely duurissa ja mollissa.

Ääni on puoli kuvaa, sanotaan. Voitte testata äänen merkitystä kuvan tulkinnassa kuvaamalla yhdellä otolla jonkin yksinkertaisen toiminnan, vaikkapa pihan poikki kävelyn. Kulkija voi olla yksinäinen tai koko ryhmä rintamassa kulkee kohti kameraa. Katsokaa yhdessä kuvattua pätkää erilaisten musiikkien kanssa: raskasta metallia, kevyttä poppia, kohtalokasta sinfoniaa. Ääntä ei tarvitse editoida videomateriaaliin.

Mikä vaikutti eniten? Millaisia tunnelmia kuvan ja eri äänien yhdistelmistä syntyi? Miksi sama kuva eri äänimaisemassa saa aivan erilaisen tulkinnan?