Elokuvakerronta

Elokuvassa ei ole yhtä selkeää päähenkilöä, vaan tapahtumia seurataan useamman eri henkilön näkökulmasta vuorotellen. Tällaista elokuvaa kutsutaan ensemble-elokuvaksi. Usein ensemble-elokuvassa käsitellään samaa teemaa useasta eri näkökulmasta, joita tarinan eri henkilöt kukin osaltaan valottavat. Jokaisella päähenkilöllä on oma kehityskaarensa, minkä lisäksi myös ryhmä muuttuu tavalla tai toisella tarinan aikana.
Elokuvassa kuvataan ihmisiä kolmessa sukupolvessa. Miten nämä sukupolvet eroavat toisistaan? Miten edellisten sukupolvien valinnat vaikuttavat seuraaviin? Entä toisin päin?
Kirjoitustehtävä
Valitse yksi elokuvan henkilö. Kuvaile, millaisena hänet näytetään elokuvan alkupuolella. Kerro sitten, mitkä ovat valitsemasi henkilön kannalta tarinan olennaisimmat juonenkäänteet. Pohdi lopuksi, miten henkilö on elokuvan aikana muuttunut.
Kuvaustehtävä
Elokuvassa on kohtauksia, jossa kesäistä saaristomaisemaa kuvataan heikkolaatuisen pokkarikameran läpi. Kuka pokkarikameraa käyttää? Millaisia asioita hän kamerallaan kuvaa? Miten näiden otosten välittämä kuva eroaa siitä, millaisena saaristo ja sen elämä muuten elokuvassa näyttäytyy?
Katsokaa hakukoneen kuvahaulla, millaisia kuvia Nauvosta ja saaristosta eri matkailusivustoilta löytyy. Elokuvassa Artun pokkarikameran läpi katsottuna saaristomaisemien todellisuus näyttää hyvin erilaiselta kuin matkailumainosten esittämät kuvat.
Usein todellisuus onkin hyvin erilainen kuin mainoksissa tai sosiaalisessa mediassa. Miksi näin on? Kummanlaiset kuvat teistä ovat kiinnostavampia? Millaisia seurauksia tällä ristiriidalla voi olla? Kärjistettynä esimerkkinä voitte hakea tietoa ilmiöstä nimeltä Pariisin syndrooma.
Jakautukaa pareihin tai pieniin ryhmiin. Valitkaa rakennuksesta jokin paikka, ja ottakaa siitä kaksi erilaista kuvaa. Pyrkikää ensimmäisessä kuvassa dokumentoimaan paikka mahdollisimman realistisesti eli sellaisena kuin se on. Toisen kuvan kohdalla koettakaa kuvata paikka niin, että kuvan voisi laittaa koulunne nettisivuille tai sosiaaliseen mediaan mainostamaan oppilaitoksenne ensiluokkaisen laadukkaita, viihtyisiä ja käytännöllisiä tiloja.
Katsokaa lopuksi yhdessä kaikkien ryhmien kuvat ja vertailkaa niitä.
