Perhe ja suku

Honeyn perheeseen kuului äiti, isä, sisko ja myöhemmin myös isoisä. Millainen suhde Honeylla oli eri perheenjäseniin?
- Pohtikaa asiaa yksin tai 2-4 hengen ryhmissä seuraavien kysymysten avulla:
- Kenen kanssa Honeylla oli läheisimmät välit ja miksi?
- Miten Honeyn käytös erosi suhteessa äitiin ja isään?
- Millainen sisko Honey oli?
- Miksi isoisällä oli niin suuri merkitys Honeylle?
- Voitte myös piirtää sosiogrammin*, jossa eri hahmojen nimet kirjataan ympyröiden sisään ja ympyröiden välille vedetään viivojen sen mukaan, millaiset välit hahmoilla on keskenään. Paksu viiva tarkoittaa hyviä tai neutraaleja välejä ja katkoviiva huonoja välejä.
*Sosiogrammi on graafinen esitys henkilön sosiaalisista siteistä. (Lähde: Wikipedia)
a) Vaihtoehtoinen loppu. Elokuvassa kunkin hahmon tarina päättyi melko selkeästi. Esimerkiksi Honey pääsi esittämään tekemänsä laulun ihastukselleen Liamille. Keksi ja kirjoita elokuvalle ja sen hahmoille erilainen lopetus. Voit vaihtoehtoisesti toteuttaa tehtävän esimerkiksi sarjakuvana.
b) Erilaiset perheet. Yhteiskunta koostuu erilaisista yhteisöistä. Esimerkiksi elokuvassa Honey kuului osaksi perhettä, koululuokkaa ja kaveriporukkaa. Monille tärkein yhteisö on perhe ja niitä on monenlaisia. Käykää läpi seuraavat käsitteet:
- Ydinperhe
- Yksinhuoltajaperhe
- Yhteishuoltajuus
- Uusperhe
- Lapseton pariskunta
- Sateenkaariperhe
- Sijaisperhe
- Adoptio
Mihin edellämainituista perhetyypeistä Honeyn perhe sopii?
Vinkki! Voitte kirjoittaa tekstin omasta perheestä ja vastata esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Keitä sinun perheeseesi kuuluu? Mitä teidän perhe tykkää tehdä yhdessä? Onko teillä jokin koko perheen yhteinen harrastus tai mielenkiinnon kohde? Kenen perheenjäsenesi kanssa koet olevasi läheisin ja miksi? Minkä vuoksi perhe on sinulle tärkeä?
c) Sukututkimus. Elokuvassa Honeyn luokalla on sukupuuprojekti, mikä tarkoittaa sukututkimusta. Sen avulla selvitetään, keitä kaikkia henkilöitä sukuun kuuluu alkaen omista vanhemmista ja isovanhemmista.
- Pohtikaa miksi ihmiset kokevat tärkeäksi tietää omista juuristaan ja sukulaisistaan?
- Voitte kokeilla tehdä oman sukupuuprojektin haastattelemalla omia lähisukulaisia ja kysymällä, keitä kaikkia suvun henkilöitä he muistavat. Voitte liittää sukupuihin myös valokuvia.