keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Anna joen virrata -elokuvan maksuton ennakkonäytös opettajille

©MerFilm

Aika: pe 14.4.2023, klo 13.30
Paikka: Cinema Orion (Eerikinkatu 15, 00100 Helsinki)
Elokuvan kesto: 124 min.
Ikäraja: 12

Tositapahtumiin perustuva Anna joen virrata (Ellos eatnu) sijoittuu keskelle 1970–80-luvun taitteen kiistaa, jossa saamelaisyhteisön johtama kansanliike nousi vastustamaan Pohjois-Norjan Altajoelle rakennettavaa vesivoimalaa – ja samalla puolustamaan saamelaisten oikeutta olla olemassa. Elokuvassa saamelaisuutensa kätkemiseen tottunut opettaja Ester päätyy Altan tapahtumien myötä tilanteeseen, jossa oman taustan piilottaminen ympäröivältä yhteiskunnalta ei enää tunnu mahdolliselta. Norjalaisen Ole Giæverin pysäyttävä ohjaustyö on kuvaus oman äänen löytämisestä ja rohkeudesta nousta puolustamaan itseään ja oikeuksiaan. Se kertoo käänteentekevästä yhteiskunnallisesta tapahtumasta, josta muodostui lopulta universaali alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevä keskustelu ja kansanliike.

Katso elokuvan traileri täältä.

Näytöksen alustavat Tuomas Rantanen Voima-lehdestä, Marjo Kovanen Koulukinosta ja Kukka Ranta Amnesty Internationalin Suomen osastosta. Näytöksen jälkeen ohjaaja Ole Giæver ja pääosan esittäjä Ella Marie Hætta Isaksen ovat paikalla vastaamassa yleisön kysymyksiin.

Amnestyn Suomen osaston Koulukinolle laatima toisen asteen oppilaitoksille suunnattava oppimateriaali julkaistaan 14.4.  Näytöksen yhteydessä jaetaan myös Mediakasvatusseuran laatimaa kulttuurisensitiiviseen mediakasvatukseen soveltuvaa oppimateriaalia. 

Elokuvan virallinen ensi-ilta on 5.5.2023, elokuva on tilattavissa koulukinonäytöksiin maaliskuusta lähtien.

Ilmoittaudu mukaan täältä.
Lukioiden ja muiden toisen asteen oppilaitosten opettajat voivat ilmoittaa mukaan myös opiskelijaryhmänsä.

Sitovat ilmoittautumiset 12.4. mennessä. Ilmoittaudu heti mukaan, paikkoja rajoitetusti!

Kysyttävää? Ota yhteyttä: marjo.kovanen@koulukino.fi

Näytöksen tarjoavat B-Plan Distribution, Koulukino ja Voima.