keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Ainahan on huominen

Ainahan on huominen

Tilattavissa elokuvateatteriin

Ainahan on huominen on palkitun italialaisnäyttelijä Paola Cortellesin debyyttiohjaus, jonka pääosassa loistaa ohjaaja itse. 40-luvun Italiaan sijoittuva draamakomedia kuvaa kauniisti ja voimallisesti sitä yhteiskunnallista murroskohtaa, jossa naisten ääni alkoi toisen maailmansodan jälkeen päästä kuuluviin. Roomalaisperheen äidin roolina on uurastaa näkymättömissä. Aviomies hakkaa ja haukkuu, mutta autokorjaamolla työskentelevä lempeä nuoruudenrakastettu pehmentää pelon sävyttämää arkea. Kun posti tuo yllättävän kirjeen, kuinka pitkään nurkkaan ajettu nainen enää alistuu asemaansa itsestäänselvyytenä?

Ainahan on huominen on kaikkien aikojen tuottoisin naisen ohjaama italialainen elokuva – kotimaassaan vuonna 2023 jopa katsotumpi kuin Barbie! Italian elokuvatoimittajat valitsivat elokuvan vuoden parhaaksi, samoin sekä tuomaristo että yleisö Rooman elokuvafestivaalilla. Göteborgin elokuvafestivaalilla se palkittiin vuoden parhaana kansainvälisenä elokuvana.

Alkuperäinen nimi:
C'è ancora domani
Julkaisuvuosi:
2023
Pituus:
118 min.
Kielet:
Levittäjä:
Future Film
Tuotantomaa(t):
Italia
Ohjaus:
Paola Cortellesi
Käsikirjoitus:
Furio Andreotti, Giulia Calenda, Paola Cortellesi
Näyttelijät:
Paola Cortellesi, Valerio Mastandrea, Romana Maggiora Vergano, Emanuela Fanelli