Pina
Pina
”Tanssi, tanssi, tai muuten olet hukassa!” – Pina Bausch
Wim Wendersin 3D-elokuva Pina tuo elokuvakentälle jotain täysin uutta ja erilaista. Wenders on tallentanut elokuvaansa saman, mitä kuuluisa saksalaiskoreografi Pina Bausch (1940-2009) halusi ilmentää omissa tanssiteoksissaan: kauneutta, leikkiä, kipua, rakkautta, iloa ja kaipausta.
Vaikka kyseessä on muotokuva Pina Bauschista, Pina ei ole perinteinen dokumenttielokuva. Kyseessä on pikemminkin Wuppertal-ryhmään kuuluneiden tanssijoiden tekemä kunnian- ja rakkaudenosoitus edesmenneelle mestarilleen. Pina Bauschin tanssijat muistelevat lämmöllä opettajaansa ja johtajaansa, mutta dialogia tärkeämpää on tanssi.
Eri ikäiset tanssijat esittävät elokuvassa henkeäsalpaavia numeroita, joista monet on sijoitettu tanssiteatterin ulkopuolelle, huikeisiin maisemiin. Tässä kuvaan tulevat mukaan 3D:n tehokeinot, jotka saavat Pinassa aivan uudenlaisia ulottuvuuksia. Elokuvassa nähdään myös kohtauksia Pina Bauschin kuuluisimmista teoksista (mm. Café Müller, Volmond ja Kevätuhri).
Tanssi-lehden Harri Kuusisaari totesi arviossaan, että ”tämän jälkeen tanssielokuva ei ole enää entisensä”, ja yhtä lailla voi sanoa, että Pinan jälkeen 3D-elokuva ei ole enää entisensä.
”Katsomiskokemuksena Pina on – – fantastinen, hienoin koskaan näkemäni tanssielokuva. Se kurkottautuu sanojen ja selitysten taakse, kohti sitä kuvien ja liikkeen maailmaa, josta avautuvat myyttien verkostot, ihmisenä olemisen kurjuus ja ihanuus.” – Harri Kuusisaari, Tanssi