keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Miten toteuttaa yhdenvertaisuutta elokuvakasvatuksessa? – Abloom-elokuvafestivaali näyttää mallia

Paneelikeskustelu Abloom-elokuvafestivaalin yhteydessä Oslossa marraskuussa 2021.

Yhdenvertaisuuden saavuttaminen on keskeinen tavoite myös elokuva- ja mediakasvatuksen kentillä. Asiaan onkin tartuttu mm. Kansallinen audiovisuaalisen instituutin toimesta, joka yhdessä Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen kanssa parhaillaan toteuttaa selvitystä inklusiivisen mediakasvatuksen nykytilasta Suomessa. Selvitys julkaistaan keväällä 2022, mutta jo nyt lienee selvää, että inklusiivisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen tulisi kiinnittää jatkuvasti enemmän huomiota. Toimivan esimerkin lastenelokuvan ja elokuvakasvatuksen parista tarjoaa Oslossa viime marraskuussa kymmenettä kertaa järjestetty Abloom-elokuvafestivaali.

Festivaali pyrkii tavoittamaan lapset, jotka eivät yleensä elokuvateatteriiin pääse. Pääkohderyhmänä onkin vähemmistöryhmiin kuuluvat vammaiset lapset. Tämän erityisen marginalisoidun ryhmän pääsyä laadukkaan elokuvasisällön pariin festivaali pyrkii madaltamaan. Festivaalin toinen tavoite on lisätä valtaväestön tietoisuutta ja kiinnittää huomiota representaation kysymyksiin. Abloom lähti versoamaan festivaalin perustajan Faridah Nabaggal ideasta ja omista kokemuksista elokuvantekijänä ja vammaisen lapsen äitinä. Festivaaliorganisaation moninaisuus mahdollistaakin aidon ja koko toimintaa läpileikkaavan inklusiivisuuden.

Koulukinon erityisasiantuntija Marjo Kovanen pääsi marraskuussa tutustumaan festivaaliin European Children’s Film Association ECFA:n hallituksen jäsenenä. Vuoden 2021 festivaaliohjelmistoon kuului koululais- ja perhenäytösten lisäksi seminaareja ja paneelikeskusteluja festivaalin teemoista. Festivaalin vieraaksi kutsutut ECFA:n edustajat osallistuivat festivaaliohjelmaan ja Kovanen osallistui paneeliin, jossa keskusteltiin mm. representaation merkityksestä. Keskustelussa mm. todettiin, että elokuvakasvatus tarjoaa runsaasti toimivia välineitä yhdenvertaisuuden edistämiseen, erityisesti representaation kysymyksiin tarttumisen osalta. Tässä elokuvakasvatuksen toimijoilla onkin suuri vastuu. Festivaalin yhteydessä pidetyssä ECFA:n hallituksen kokouksessa päätettiin ottaa inklusiivisuuden edistämisen konkreettiset toimenpiteet entistä selkeämmin osaksi myös ECFA:n toimintaa.

Festivaalin keskeinen tavoite näkyy sen englanninkielisessä nimessä: jokaisen lapsen taustasta ja ominaisuuksista huolimatta pitäisi päästä kasvamaan täyteen kukoistukseensa. Tämä tavoite on hyvä ottaa kaiken inklusiivisuuteen pyrkivän mediakasvatuksen ohjenuoraksi.

Lisätietoa Abloomista  festivaalin kotisivuilta ja ECFA Journalista