Elokuvan tyyli

Aloittakaa kertaamalla kohtauksen ja otoksen käsitteet. Kohtaus on yhdessä ajassa ja paikassa tapahtuva elokuvan osa. Otos on yksi yhtäjaksoinen kuvatallenne. Kohtaus koostuu tavallisesti monesta, leikkauksen avulla yhteen liitetystä otoksesta.
Elokuva alkaa kohtauksella, jossa maassa näyttää olevan iso möhkäle, jota katsoja ei tunnista. Se paljastuu ensin maasta nousevaksi mieheksi ja sitten maasta pystyyn nousevaksi hevoseksi. Kohtauksessa yhdistyvät elokuvan teemat: siinä näkyy maa, hevonen ja ihminen.
- Miten tämä avauskohtaus olisi ehkä esitetty perinteisemmällä TV-dokumenttityylillä kuvatussa dokumentissa?
Gaucho Gaucho –elokuvan mustavalkoinen, voimakaskontrastinen (korostaa mustia ja valkoisia kohtia) kuvaus korostaa maiseman karuutta ja tekee kuvasta esteettisen kaunista. Mustavalkoinen kuva mytologisoi kohtaukset ja saa ne näyttämään ajattomilta, kuin vanhoilta mustavalkoisilta elokuvilta – kaukaisella pampalla aika varmasti kulkee eri lailla kuin hektisissä kaupungeissa.
- Miksi arvelet, että ohjaajat päätyivät mustavalkoiseen kuvaan? Miltä Gaucho Gaucho näyttäisi, jos se olisi värielokuva?

Gaucho Gauchossa on vain 147 otosta eli kameran yhtäjaksoisesti ottamaa kuvaa. Nämä kaikki on rajattu tiiviisti, kuin tauluiksi, eikä kamera useinkaan liiku. Jokainen kohtaus on vain yksi otos, kun normaalisti dokumenteissa kuvataan useita otoksia eri kulmilta ja ne leikataan yhteen (esimerkiksi kahden henkilön keskustellessa käytettäisiin vastakuvaa eli leikattaisiin välillä puhuvaan henkilöön ja välillä taas häntä kuuntelevaan henkilöön nyökkäämässä – näin ei tehdä tässä elokuvassa). Vinkki! Lue lisää rajauksesta ja kameran liikkeistä Elokuvapolulla.
Elokuvan tekijät kertovat kuvanneensa yhden kohtauksen päivässä. Koska pampalla oli hyvin voimakas auringonvalo, he pystyivät kuvaamaan vain auringonlaskun ajasta alkaen. Tämä illanvalo luo kuviin maalauksellisen tunnelman.
- Miltä kohtaukset tuntuvat, kun ne on kuvattu yhdellä otoksella ja aivan kuin vähän etäämmältä?
Gaucho Gauchossa on myös liikkuvia otoksia laukkaavista hevosista, kuten otos, jossa Guada istuu laukkaavan hevosen selässä ja kamera seuraa heitä kuvausautosta samaa vauhtia.
- Millainen tunne katsojalle tulee tällaisesta otoksesta?
Kuvaustehtävä
a) Minä asun täällä
Tehtävän tavoitteena on tutkia omaa identiteettiä visuaalisin keinoin ja kokeilla, miten kuva voi kertoa tarinaa ilman sanoja.
Toteuta lyhyt videoteos (max 1 min.) tai valokuvasarja (3–5 kuvaa), jossa esittelet asuinaluettasi Gaucho Gauchon tyyliin. Voitko käyttää valaistusta, rajausta tai symboliikkaa tunnelman luomiseen? Voiko ympäristö toimia peilinä tai taustana omalle tarinallesi?
b) Maisema kertoo tarinan
Tehtävän tavoitteena on harjoitella visuaalista tarinankerrontaa ja kokeilla, miten esimerkiksi valaistus ja sommittelu vaikuttavat kuvan välittämään viestiin.
Valitse jokin sinulle merkityksellinen maisema ja luo siitä videoteos TAI valokuvasarja, joka kertoo tarinan. Voit käyttää ihmistä, eläintä tai vaikka esinettä osana maisemaa ja tarinaa.
- Videoteos (max 1 min). Voitko käyttää yhtä yhtäjaksoista otosta Gaucho Gauchon tyyliin?
- Valokuvasarja (3– 5 kuvaa). Ota 3–5 mustavalkoisen valokuvan sarja, jossa maisema muuttuu tai paljastaa jotain (esim. päivänvalon muutos, liikkuva hahmo, huomion kiinnittäminen eri yksityiskohtiin).
