keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Tommi Matikka: At the Feet of Something Unknown 

Tommi Matikka: At the Feet of Something Unknown (2014), kesto 2:24

Taiteilijan kuvaus teoksesta

Sademetsän aluskasvillisuus huojuu tuulessa ja kuunvalo pilkottaa lehvästön läpi. Viidakon äänet ja kasvava matala äänimaisema täyttävät aistit. Jokin lähestyy ja kasvit heiluvat voimakkaasti. Tuntemattoman olennon henkäykset saavat linnut pakenemaan. Jokin on aivan lähellä, odotus jatkuu… Video herättelee sisäistä kaipuutamme ja pelkoamme, joka kohdistuu johonkin suurempaan. Johonkin tosi suureen ja tuntemattomaan. Viidakko on myös ihana paikka, täynnä ympäröivää elämää. Eikö elämä olekin kuin viidakko? Luin juuri kirjaa, jossa oli eläimistä tosi hienoja ja vähän hassujakin kuvia. Kirja kertoi ihmisistä, jotka olivat menneet syvälle viidakoihin ja ensimmäistä kertaa piirtäneet siellä näkemiään eläimiä. Piirretyistä kuvista näki piirtäjien hämmästyksen ja jännityksen. Heittäydy samalla tavalla näkemään maailma omin silmin! Ole löytöretkeilijä!

Taiteilija kertoo itsestään

Olen naimisissa ja kolmen lapsen isä, joka opiskelee estetiikkaa ja teologiaa. Teen töitä myös pastorina. Puhun ja kirjoitan filosofisia ja runollisia tekstejä maan ja taivaan väliltä. Kerron tarinoita kuvien ja äänien keinoin. Työskentelen videoiden parissa usein kauniin vaimoni kanssa, joka on myös taitava piirtäjä. Lopputulos on usein video, jossa seikkaillaan todellisuuden ja fantasian sekoittamassa maailmassa: mitä tahansa voi tapahtua, ja tapahtuukin. Taiteeni ydin on kokemus ihmisen pienuudesta. Kriittinen itsetutkiskelu, pelotkin, kauneus, toivo ja sydäntä pusertavat suuret tunteet ovat läsnä. Maailma on ihmeellinen paikka. Saadakseni inspiraatiota luen paljon kirjoja, katson paljon elokuvia ja kuuntelen musiikkia. Haistelen myös kaikenlaisia asioita!

Teokseen liittyvät tehtävät:

1. Keskustelun tueksi

Tommi Matikan teoksen nimi At the Feet of Something Unknown on englantia ja tarkoittaa suomeksi jonkin tuntemattoman äärellä tai lähellä olemista.

  • Mikä teki teoksesta jännittävän?
  • Oletko itse kohdannut jännittäviä tai pelottavia asioita?
  • Mikä on jännityksen ja pelon ero?
  • Mitä voi tehdä, jos pelottaa liikaa?
  • Mitä voi tehdä, jos kaveria pelottaa?
  • Mikä on jännittävän ja pelottavan vastakohta?
  • Mikä tekee turvallisen tunteen?

2. Jännitysvideo

Tehdään jännitysvideo! Naamioikaa itsenne ja luokkatila jännittäväksi. Kuvatkaa video tilassa, jossa on jännittävä tunnelma. Mitä jännittävää voikaan tapahtua? Millainen musiikki tai äänet lisäävät jännittävyyttä?

Laittakaa lopuksi valot päälle ja heittäkää naamiot pois! Jännittävästä tulee tuttua ja turvallista! Katsokaa video ja keskustelkaa kokemuksesta.

Huom! Tehkää harjoitus niin, ettei tunnelma muutu pelottavaksi!

3. Retki

Menkää taskulamppujen kanssa retkelle ulos pimeässä. Pohtikaa retkellä tunnelmaa. Onko pimeys jännittävää? Mikä luo turvallisen olon? Kuvatkaa retkestä video.

Huom! Tehkää jännittävä retki niin, ettei tule liian jännittävää!