Mediataide kasvattaa! – Mitä kuuluu?

Mediataidetta hyödyntävä opetuspaketti äänen merkityksestä audiovisuaalisessa kerronnassa. Oppimateriaali on tuotettu AV-arkin Mediataide kasvattaa! -hankkeessa vuonna 2012. Materiaali on saatavilla myös ruotsinkielisenä: koulukino.fi/oppimateriaalit/mediakonst-fostrar-vad-hor-du/
Kohderyhmä: varhaiskasvatus, alakoulu, kaikki ikäryhmät. Opetuspaketti on suunnattu erityisesti varhaiskasvatukseen ja alakouluikäisten opetukseen. Tehtäviä ja teoksia voi soveltaa myös vanhempien opiskelijoiden kanssa käytettäväksi.
Sana ‘audiovisuaalinen’ viittaa sekä kuvaan että ääneen. Mitä kuuluu? –opetuspakettiin on valikoitu teoksia, joissa kuva ja ääni toimivat kiinnostavasti yhdessä tai äänen merkitys on keskeistä teoksen kerronnalle. Lähtökohtana on, että audiovisuaalinen kerronta herättää tunteita, vaikuttaa niihin ja auttaa käsittelemään niitä.
Tähän oppimateriaaliin sisältyvät teemat ja teokset
Opetuspaketti on jaettu kolmeen osaan. Kahdessa ensimmäisessä osassa on teosesimerkkejä ja harjoituksia, jotka tukevat oman mediatuotannon aloittamista. Kolmannessa osassa opastetaan fiktiiviseen tarinankerrontaan. Opetuspaketti sisältää myös selkeitä ohjeita oppilaiden kanssa yhdessä tekemiseen.
Opetuspakettiin kuuluvat tehtävät pohjautuvat Suomessa työskentelevien eturivin mediataiteilijoiden teoksiin.
OSA 1: ESITYS KAMERALLE
Santtu Koivu: Iris (2008, 2:10)
Santtu Koivu: Lentäjiä (2005, 2:39)
Minna Suoniemi: Punahilkka ja susi (2022, 1:33)
Aurora Reinhard: Käsilaukku (2011, 0:57)
Aurora Reinhard: Hengitä sisään, hengitä ulos (2008, 0:30)
OSA 2: RISTIRIITA KUVAN JA ÄÄNEN SUHTEESSA
Risto-Pekka Blom: Mitä kuuluu? (2010, 3:19)
Seppo Renvall: Janeiro (2004, 2:41)
Pekka Sassi: The Dead House (2003, 5:22)
OSA 3: FIKTIIVINEN TARINANKERRONTA
Anssi Kasitonni: Masa (2009, 10:49)
Oppimateriaalin tekijätiedot
Oppimateriaali on tuotettu AV-arkin Mediataide kasvattaa! -hankkeessa.
Taiteilijat: Risto-Pekka Blom, Anssi Kasitonni, Santtu Koivu, Aurora Reinhard, Pekka Sassi, Minna Suoniemi
Käsikirjoitus: Miia Rinne
Toimitus: Elina Liikanen
Tuotanto: Hanna Maria Anttila
Rahoitus: Opetus- ja kulttuuriministeriö



