Kuvataiteen tehtäviä

a) Muotokuvat. Tutkikaa netistä, millaisia ovat valtionpäähenkilöiden muotokuvat. Esimerkiksi Suomen presidenttien muotokuvat löytyvät täältä. Tulosta presidenttien muotokuvat ja leikkaa ne pystysuunnassa kahtia. Oppilas liimaa puolikkaan valkoiselle paperille ja piirtää puuttuvan osan oman näkemyksensä mukaan ilman mallia.
b) Propagandakuvat. Toisin kuin Suomen presidenttien viralliset kuvat, esimerkiksi Vladimir Putin levittää itsestään mielellään kuvia, jotka ilmentävät voimaa. Putinin propagandakuvia on kerätty esimerkiksi tänne. Miten edellisen tehtävän kuvat muuttuvat, jos niistä tehdään tavallisen muotokuvan sijaan propagandakuva? Kokeilkaa!
c) Jyrkkäkontrastinen muotokuva. Elokuvassa margariinirasioissa on Rasva-Anteron tyylitelty muotokuva. Se on tehty samaan tapaan kuin kuuluisa Che Guevaran kasvokuva, jonka Jim Fitzpatrick loi valokuvasta helposti painettavaan muotoon.
Helpoin tapa tehdä samanlainen kuva vaikka itsestä tai omasta kissasta on kuvankäsittelyohjelmalla. Voit muokata minkä tahansa kuvan kaksi- tai kolmisävyiseksi. Kuvan voi sitten tulostaa tai sen ääriviivat voi piirtää kalvolle tai muulle sabluunamateriaalille. Siitä voi leikata maalattavat alueet pois ja käyttää sabluunaa painamiseen.
Oppilaiden kanssa voi olla helpompi tehdä vastaava kuva piirtämällä. Siinä hahmotellaan kasvojen perusmuodot lyijykynällä mallia apuna käyttäen. Oppilaat kannattaa ohjeistaa etsimään kontrasteja ja puhtaita viivoja yksityiskohtien sijaan. Tavoite ei ole piirtää valokuvaa. Varjoisat alueet täytetään tussilla ja muu jää vaaleaksi.
d) Popkorniveistos. Jättiläismarsu tarjoaa Emilialle suuren popkornin. Paukkujyvä näyttää suurennettuna aika oudolta. Jos koululta löytyy muotoiluun sopivaa massaa tai jaksatte tehdä taikataikinaa, kokeilkaa muotoilla mallin mukaan popkorni. Aivan elokuvan kokoluokassa sitä ei onnistu tekemään, mutta suunnilleen nyrkinkokoiseen riittää varmasti massaa, varsinkin, jos oppilaat tekevät taikataikinan itse.