keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn 2026

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Ennen elokuvan katsomista

Kohti rohkeampaa tilaa ja uteliasta pohdintaa

Elokuva perustuu Fatima Daasin omaelämänkerralliseen kirjaan Le Petite Derniére (The Last One). Se on kirjoitettu alunperin ranskaksi ja käännetty englanniksi (The Last One) ja ruotsiksi (Lillflickan). Kyseessä on siis jonkun todelliseen, koettuun elämään perustuva tarina. Vaikka elokuva olisikin täysin fiktiota, sen käsittelemät aiheet voivat silti osua hyvinkin lähelle katsojan omia elämänkokemuksia tai tunteita. Siksi on tärkeää huomioida muutama asia ennen elokuvan katsomista.

Ennen elokuvan katsomista on tärkeää pysähtyä pohtimaan, miten omat kokemuksemme ja taustamme vaikuttavat siihen, miten näemme ja koemme taidetta. Elokuva voi herättää hyvin erilaisia reaktioita riippuen siitä, kuinka lähellä sen aihe ja teemat ovat omaa elämäämme ja kokemuksiamme tai millaisia ennakkokäsityksiä meillä niistä on.

1. Rohkeampi vai turvallisempi tila?

On tärkeää, että luokkahuone on jokaiselle mahdollisimman turvallinen tila ja usein tätä varten on myös luotu erilliset turvallisemman tilan periaatteet. Vaikeiden ja kiistanalaisten aiheiden, kuten uskonnon, seksuaalisuuden ja rodullistamisen käsittely vaatii usein paitsi turvaa, myös rohkeutta.

Sen sijaan, että pyrkisimme välttämään kaikkea epämukavuutta, tavoittelemme tilaa, jossa tuemme toisiamme olemaan rohkeita. Oppiminen tapahtuu usein mukavuusalueen rajalla, missä joudumme haastamaan aiempia käsityksiämme.

Muistakaa, että turvallisuus ja mukavuus ovat subjektiivisia kokemuksia. Se, mikä tuntuu yhdelle sopivan jännittävältä ja uteliaisuutta herättävältä, voi olla toiselle henkisesti kuormittavaa tai jopa traumatisoivaa.

2. Kirjoitustehtävä: Pelisäännöt

Kirjoittakaa nimettömästi lapuille tai esimerkiksi Padletiin asioita, jotka auttavat olemaan rohkeita uusien ja monenlaisia tunteita herättävien aiheiden äärellä. Asiat voivat liittyä siihen, mitä toivoo toisilta (esimerkiksi kunnioittavaa kuuntelemista) mutta myös omaan asennoitumiseen (esimerkiksi että suhtautuu uteliaasti vaikka olisi eri mieltä). Tarkastelkaa vastauksia yhdessä ja luokaa niiden pohjalta pelisäännöt elokuvan katsomiselle ja sitä seuraavalle keskustelulle.