keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Varjoja paratiisissa

Roskakuski Nikander (Matti Pellonpää) tapaa Valintatalon kassalla työskentelevän Ilonan (Kati Outinen) ja heidän välilleen kehittyy vähitellen ongelmainen rakkaustarina. Nikander on menettänyt omasta yrityksestä haaveilleen työtoverinsa (Esko Nikkari) ja löytää yöksi putkaan jouduttuaan uudeksi ystäväkseen Melartinin (Sakari Kuosmanen). Ilona saa ilman omaa syytään potkut työpaikaltaan ja varastaa hetkellisen kostonhimon vallitessa Valintatalon kassalippaan. Nikander ja Ilona matkustavat pois Helsingistä ja majoittuvat motelliin. Autiolla rannalla ujonoloinen roskakuski kerää viimein kaiken rohkeutensa ja kumartuu suutelemaan naistaan ensi kertaa. Heidän tiensä ajautuvat kuitenkin ennen pitkää uudelleen erilleen ja Ilona alkaa puolivillaisesti tapailla uuden työpaikkansa lipevää esimiestä. Nikander lääkitsee suruaan juomalla ja tulee välillä hakatuksikin mutta kerää lopulta rohkeutensa ja hakee Ilonan mukaansa. Harri Marstion tulkitseman Älä kiiruhda -kappaleen soidessa he matkustavat yhdessä laivalla Viroon, kohti uutta ja tuntematonta tulevaisuutta.
 

Ariel

Kaivos suljetaan jossakin pohjoisessa ja työttömäksi jäänyt Taisto Kasurinen (Turo Pajala) kohtaa paikallisessa kuppilassa niin ikään työttömäksi jääneen isänsä (Erkki Pajala). Isä antaa pojalleen perintönä Cadillacinsa avaimet, hyvästelee lakonisesti jälkikasvunsa ja ampuu itsensä baarin vessassa. Kasurinen lähtee etelään uuden ja paremman tulevaisuuden toivossa.

Elämä Helsingissä alkaa hankalasti ja Kasurisen rahat ryöstetään. Pian tämä kuitenkin kohtaa yksinhuoltajaäiti Irmelin (Susanna Haavisto) ja heidän välilleen kehittyy romanssi. Onni ei kestä kauaa Kasurisen joutuessa tahattomien erehdysten johdosta vankilaan. Siellä hän ystävystyy sellitoverinsa Mikkosen (Matti Pellonpää) kanssa ja miehet pakenevat Irmelin lähettämän rautasahanpätkän avulla.

Aletaan puuhata pakoa ulkomaille ja lain etsimät vankikarkurit päätyvät matkarahat hankkiakseen yhteistyöhön Helsingin alamaailman kanssa. He ryöstävät onnistuneesti pankin mutta joutuvat väärennettyjä passeja hakiessaan petoksen uhreiksi ja Mikkonen tapetaan. Kasurinen ampuu ystävänsä murhaajat ja yön pimennyttyä hän, Irmeli ja naisen poika Riku (Eetu Hilkamo) lähtevät kolmisen Meksikoon vievälle Ariel-laivalle. Viimeisten tapahtumien taustalla soi Olavi Virran tulkinta Sateenkaaren tuolla puolen –kappaleesta.

 

Tulitikkutehtaan tyttö

Onnettomissa perheoloissa äitinsä (Elina Salo) ja isäpuolensa (Esko Nikkari) kanssa asuva yksinäinen Iris (Kati Outinen) työskentelee tulitikkutehtaassa ja unelmoi suuren rakkauden löytämisestä, romanttista kirjallisuutta vapaa-aikoinaan ahmien. Tansseissa kukaan ei pyydä tätä kanssaan lattialle kunnes eräänä iltana Iris kohtaa juppimaisen Aarnen (Vesa Vierikko). He viettävät keskenään yhteisen yön ja Iris erehtyy luulemaan heidän välillään olevan todellista rakkautta, tullen myös vahingossa raskaaksi. Aarne yrittää selviytyä tilanteesta rahalla ja käskee Iristä ”hankkiutumaan toukasta eroon”. Iris juoksee auton alle ja vauva kuolee. Kosto alkaa kiteytyä sorretun naisen mielessä ja tämä ostaa apteekista rotanmyrkkyä, menee Aarnen luokse ja myrkyttää miehen. Iris tappaa rotanmyrkyllä muutkin vihollisensa ja elokuvan lopussa poliisit tulevat vangitsemaan hänet tulitikkutehtaan liukuhihnan ääreltä.

(Lähde: Pirkanmaan elokuvakeskus)