keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Elokuvan henkilöhahmot rakentuvat ennen kaikkea näyttelijöiden ulkoisen olemuksen varaan. Näyttelijät valitaan sen mukaan, että he vastaavat tiettyä tyyppiä. Joskus elokuva on alusta asti kehitelty tiettyjen näyttelijöiden varaan.

Näyttelijä synnyttää pelkällä ulkoisella olemuksellaan ja usein myös tähden asemallaan ennakko-odotuksia. Elokuvan tarina etenee päähenkilöiden toiminnan varassa muiden jäädessä sivuhenkilöiksi. Toisinaan myös sivuhenkilö voi olla monipuolinen hahmo.

Tarinan jännitteitä voidaan lisätä asettamalla henkilöitä vastakkain. Vastakkainasettelulla vahvistetaan usein vaikutelmaa jonkun henkilön ylivoimaisesta hyvyydestä ja kyvykkyydestä – tai täysin päinvastaisesta. Koomiset sivuhenkilöt korostavat osaltaan päähenkilön uskottavuutta ja erinomaisuutta.

Kerronnan imu perustuu pitkälti siihen, että katsojissa syntyy voimakkaita sympatioita ja antipatioita eri henkilöitä kohtaan: olemme mukavien henkilöiden puolella ja ikäviä tai vastenmielisiä henkilöitä vastaan.  Nämä tunteet saattavat osittain johtua siitä, että tunnistamme henkilöissä tai heidän tilanteissaan jotakin itsestämme. Tämän ansiosta saatamme jossain määrin samaistua heihin ja heidän pyrkimyksiinsä. Ainakin hetkellisesti katsoja voi samastua jopa roistoon, joka epätoivon vimmalla pyrkii tavoitteeseensa.

Lähde: Elokuvapolku (KAVI)

1. Pohtikaa kuvailun valossa elokuvan henkilöhahmoja (Aurora, Darian, Kinky, Liisa, Tiina, Juha, Reijo, Ulla)

  • Minkälaisen ensivaikutelman elokuvan hahmoista saa?
  • Minkälaiset ominaisuudet hahmoissa korostuvat; ovatko ominaisuudet hahmoissa valmiina olevia (luonteen)piirteitä vai nousevatko piirteet esille kanssakäymisessä toisten hahmojen kanssa?
  • Mikä funktio hahmolla on elokuvassa; viekö hän eteenpäin jotain elokuvan keskeistä teemaa vai onko hän mukana tukemassa elokuvan toista hahmoa?
  • Miten hahmot kehittyvät elokuvan aikana?
  • Ovatko elokuvan henkilöhahmojen motiivit helposti ymmärrettäviä (miksi hahmot toimivat niin kuin toimivat)?
  • Ovatko hahmot samastuttavia vai jäävätkö ne etäiseksi tai vieraaksi katsojalle?
  • Ovatko elokuvan hahmot helposti jaoteltavissa ns. miellyttäviksi tai epämiellyttäviksi hahmoiksi?
  • Mikä elokuvan hahmoista on mieleenpainuvin tai oma suosikkisi? Miksi juuri tämä hahmo?
  • Pohtikaa elokuvan henkilöhahmoja näyttelijävalintojen kautta.
  • Miten Auroraa näyttelevä Mimosa Willamo onnistuu välittämään roolihahmonsa monitahoisen persoonan ja tämän kohtaamat elämänhaasteet katsojalle?
  • Miten Dariania näyttelevä Amir Escandari onnistuu näyttelemässään iranilaispakolaisen roolissa?
  • Miten Liisa-mummoa näyttelevä Miitta Sorvali onnistuu roolissaan oman paikkansa ja arvonsa tuntevana karjalaisevakkona?
  • Miten Ullaa näyttelevä Pamela Tola tulkitsee maailmanparantajarooliaan?
  • Miten Chike Ohanwen näyttelemä Juha tulkitsee elokuvassa perisuomalaista hahmoa?
  • Miten elokuvantekijä/roolittaja on onnistunut roolivalinnoissa? Tuleeko mieleesi muiden elokuvien osalta onnistuneita tai muuten mieleenpainuneita roolisuorituksia?

2. Pohtikaa elokuvan teemoja henkilöhahmojen kautta.

  • Miten elokuva käsittelee alkoholismia, pakolaisuutta, rasismia, naisten oikeuksia, seksuaalisuutta, vapautta, itsemääräämisoikeutta ja rakkautta?
  • Keiden henkilöhahmojen kautta teemoja käsitellään?
  • Käsitelläänkö teemoja humoristisella vai vakavalla otteella? Miten elokuvassa käytetty huumori tukee teemojen käsittelyä? Miten elokuva mielestäsi onnistuu teemojen käsittelyssään?

3. Pohtikaa elokuvaa vielä kritiikkien valossa.

  • Minkälaisen vastaanoton Tervon elokuva on saanut?
  • Minkälaiset asiat erityisesti saavat kehuja? Miten elokuvan teemoja kriitikoiden mielestä on käsitelty?
  • Miten elokuva on onnistunut romanttisena komediana?
  • Mitä mieltä itse olet elokuvasta kokonaisuutena?

HS: ”Tämä on suomalainen elokuvatapaus: Mimosa Willamo on hämmästyttävä ja Miitta Sorvali tekee yhden parhaista rooleistaan komediassa, jossa kaikki loksahtaa kohdalleen”

Episodi: Aurora

Film-O-Holic: Aurora