Elokuvan henkilöt
1. Kuvittele, että yksi elokuvan henkilöistä on hyvä ystäväsi.
a. Kuka hän on? Miksi juuri hän?
b. Piirrä hänestä, hänen ominaisuuksistaan, luonteenpiirteistään ja tavoistaan, mind map eli miellekartta
c. Kirjoita hänelle kirje,jossa otat kantaa hänen elämässäänajankohtaisiin ja tärkeisiin asioihin.
2. "Kuuma tuoli"
Yksi oppilaista istuu tuolilla luokan edessä ja kertoo olevansa joku elokuvan henkilöistä.Kirjoitetaan taululle, mitä tiedämme kyseisestä henkilöstä. Kun tiedot on kerätty taululle,muut oppilaat alkavat kysellä kuumalla tuolilla istuvalta henkilöltä hänestä ja hänen elämästään.Hän vastaa kysymyksiin ja kehittelee roolia haluamaansa suuntaan. Tarvittaessa apua saataululle kerätyistä tiedoista.
3. Elokuvaa analysoitaessa tarkastellaan myös sen henkilöitä. Henkilöasetelmaa voi tarkastella vaikkapa seuraavan luokittelun avulla:
Elokuvan päähenkilössä tapahtuu elokuvan aikana muutos. Hän on elokuvan alussa erilainen ihminen kuin lopussa. Sankari auttaa päähenkilöä, mutta ei itse muutu elokuvan aikana. Sankari on riivaajan vastavoima. Riivaaja yrittää estää päähenkilöä toteuttamasta unelmiaan, hänellä on siis usein vastakkainen pyrkimys kuin päähenkilöllä. Hänkään ei muutu elokuvan aikana. Meikäläinen on roolihahmo, johon katsojan on helppo samaistua, "Matti
Meikäläinen". Hän toimii, kuten mekin toimisimme siinä tilanteessa. Lähin voi olla päiväkirja, psykiatri tai ystävä, jolle päähenkilö uskoutuu. Lähin antaa päähenkilön ajatuksista ja tunteista tietoa, jota emme muuten saisi. Normi on myös tavallinen ihminen, mutta normiin ei katsoja samastu, vaan
hän palauttaa katsojan todellisuuteen. Normi edustaa yleistä mielipidettä.
a. Kuka on elokuvan päähenkilö? Miten hän muuttuu elokuvan aikana? (Agnes)
b. Kuka on sankari? (Elin)
c. Kuka on riivaaja? (Jessica ja ystäväjengi)
d. Kuka on meikäläinen?
© Koulukino 2025