Ääninäytteleminen

Ääninäyttelijä on äänellään radiokuunnelmissa, mainoksissa, piirros- ja animaatioelokuvissa, videopeleissä sekä ulkomaalaisten elokuvien suomenkielisissä rooleissa esiintyvä näyttelijä.
Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Petteri Summanen on ääninäyttelijä Niko ja Myrskyporojen arvoitus -elokuvan Raavas-porona. Summanen on antanut äänensä sadoille animaatiohahmoille vuosien varrella.
Summanen kertoo alan kehityksestä:
Siinä missä 90-luvulla dubbaajat tähtäsivät repliikit paperisen käsikirjoituksen kanssa annettuun aikakoodiin, on kehitys kehittynyt. Tänä päivänä näytöllä käännetty teksti pyörii kuin karaokenauhalla konsanaan, ja ääninäyttelijä voi keskittyä entistä enemmän rytmiin, tunteeseen ja hahmoon.
Lähde: Henna Koste IL 3.10.2024
- Kokeilkaa lukea ääneen valitsemaanne tekstiä erilaisilla ääniensävyillä. Eläytykää rohkeasti ja olkaa esimerkiksi pelokas hiiri, vihainen leijona, sadun viekas kettu tai unelias tonttu. Keksikää lisää tyylejä.
- Leikkijät asettuvat piiriin. Yksi leikkijöistä saa mennä piirin keskelle pitkän kepin kanssa ja hänen silmänsä peitetään huivilla. Piiri pyörii hetken ja pysähtyy heti, kun sokko huutaa, että SEIS! Sokko osoittaa kepillään jotakin piirissä olevaa ja kysyy häneltä esimerkiksi, että millainen ääni on vihaisella kissalla, surullisella koiralla, ujolla kanalla, hilpeällä hevosella, kovalla tuulella tai moottoriveneellä? Se, jota osoitetaan, saa matkia kysyttyä asiaa. Mikäli sokkona oleva tunnistaa matkijan äänen pääsee matkija sokoksi. Ellei, niin pyöräytetään piiriä uudelleen.
- Lauletaan tunteella
Aluksi keksitään yhdessä muutamia tunnesanoja esim. väsynyt, surullinen, hilpeä, ihastunut, äkäinen, kyllästynyt, reipas, hätäinen, ujosteleva, ylpeä jne.
Kirjoitetaan sanat lapuille, jotka laitetaan yhteiseen hattuun.
Luokka jakautuu 2-4 hengen ryhmiin.
Ryhmät valitsevat jonkin helpon ja tutun laulun.
Kukin ryhmä vuorollaan poimii hatusta yhden tunnelapun ja laulaa valitsemastansa laulusta yhden säkeistön lapun kertomalla tunteella.
Koko luokka voi myös laulaa yhdessä.