keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU
Kuva: Pini Hellstedt. Illume Oy.

Pohdittavaksi ennen elokuvan katsomista

  • Mitä tiedätte Nokiasta?
  • Miksi Nokia menestyi, ja miksi nousu loppui?
  • Pohtikaa vastauksia uudestaan elokuvan katsottuanne. Mitä elokuvassa esitettyjä näkökohtia olitte ottaneet huomioon? Mikä oli teistä yllättävää?

Tehtäviä elokuvan katsomisen jälkeen

1. Laatikaa elokuvan pohjalta kymmenen sääntöä menestyvälle yritykselle.

2. Miten Nokian työntekijät kuvailevat tunnelmaa matkapuhelintuotannon alkuaikoina? Millainen henki yrityksessä silloin oli?
”Communicatorin isäksi” tituleerattu Reijo Paajanen muistelee elokuvassa, kuinka alkuvaiheessa Nokian sisällä oli samapalkkapolitiikka; tällöin yrityksen sisällä ei voinut kilpailla palkoilla, vaan sillä, kenellä oli ”parhaat projektit, parhaat ideat, parhaat jutut”. Hänen mukaansa tämä toimi ”älyttömän hyvin” ja piti päällä innon mennä eteenpäin. Toisaalta usein puhutaan kannustavasta palkkauksesta; siitä, että työntekijälle olisi motivoivaa, että hyvästä suoriutumisesta myös palkitaan rahallisesti.

  • Jakautukaa pareihin tai ryhmiin. Toinen puoli miettii toisen ja toinen toisen palkkaustavan hyviä puolia. Koittakaa sitten vakuuttaa toinen siitä, että edustamanne kanta on parempi.
  • Miettikää lopuksi yhdessä, millainen olisi mielestänne paras mahdollinen tapa, jolla työntekijöiden palkka voisi määräytyä.