keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Synopsis: Kolmikymppinen Essi on yksinhuoltaja, vantaalaisen huoltoaseman kahvion kassa, jonka pinna palaa herkästi. Asiaa ei helpota teini-ikäinen tytär Takku, joka joutuu jatkuvasti vaikeuksiin koulussa ja on jo joutunut vaihtamaan useasti koulua. Takun uuden koulun opettaja Lasse on nuorena ollut ihastunut Essiin. Lasse ei ole mikään esimerkillinen opettaja ja purkaa omia traumojaan oppilaisiinsa. Keski-ikäinen alkoholisti Sakke saattaa puolestaan olla Essin isä. Kun Takku rikkoo jälleen koulun sääntöjä, houkuttelee Essi Saken tyttärensä luokka-avustajaksi.

Elokuvan lajityypin voisi määritellä lähiödraamaksi. Viime aikojen elokuvista vastaavia ovat Korso ja Vuosaari sekä Antti Heikki Pesosen edellinen elokuva Korsoteoria (2012), jonka tapahtumapaikka ja päähenkilö ovat kovinkin samanlaisia kuin Päin seinää -elokuvassa.

Vuonna 1982 syntynyt Antti Heikki Pesonen on ohjannut aiemmin sekä kotimaisesti että kansainvälisesti palkittuja lyhytelokuvia. Elokuvan tuottaja Helsinki-filmi on tuottanut myös mm. Napapiirin sankarit – ja Leijonasydän-elokuvat.
 

Oppimateriaali on suunniteltu ammatillisiin oppilaitoksiin, etenkin sosiaali- ja nuorisotyön koulutuksiin.

Oppimateriaalin on laatinut FM Eija Niskanen

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino

Materiaali on julkaistu vuonna 2015. Linkit on tarkistettu 28.1.2015.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Päin seinää

Karhea draamakomedia sukupolvien yli ulottuvista ohareista ja yrityksistä hyvittää ne.

Alkuperäinen nimi:
Päin seinää
Julkaisuvuosi:
2014
Pituus:
94 min.
Genre(t):
Levittäjä:
SF Film Finland Oy
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Antti Heikki Pesonen
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Armi Toivanen, Mimosa Willamo, Eero Ritala ja Kai Lehtinen