keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Eräs elokuvan keskeinen piirre on sen kerronnan tapahtuminen nuorten näkökulmasta. Näin on useimmiten nuorille suunnatuissa elokuvissa, mutta Pojissa ei ole kyse tästä kohdeyleisöstä vaan enemmänkin kerronnan keinosta. Tarinan kertominen lasten tai nuorten näkökulmasta ei ole harvinaista muissakaan elokuvissa, joita ei ole varsinaisesti suunnattu nuorelle yleisölle. Poikien lisäksi sota-aikaan sijoittuvia lapsen näkökulmasta tarinansa kertovia elokuvia löytyy lukuisia muitakin.

Keskusteltavaksi

  • Kenelle/mille ikäryhmille elokuva on suunnattu? Mistä sen tietää? Tuntuuko nuorten näkökulma aidolta?
  • Miksi joidenkin aikuisyleisölle suunnattujen draamaelokuvien näkökulmahahmoksi on valittu lapsi? Mitä tällaisella kerronnan keinolla voitaisiin tavoitella?

Tehtävä: elokuvan ideoiminen

  • Miettikää pienryhmissä, mitkä olisivat nyky-Suomen tai kotikaupunkinne mittakaavassa pinnalla olevia yhteiskunnallisia aiheita, jotka voisivat olla mielenkiintoisia elokuvan aiheita. Valitkaa yksi ja miettikää mitkä olisivat tärkeimpiä teemoja jos valitsemaanne aihetta käsiteltäisiin itsenne ikäisten nuorten näkökulmasta.