keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Suomen hauskin mies

Oppimateriaalin teemoja: Suomen historia, sisällissota, sotavangit, ihmisoikeudet, sotilaallinen liittoutuminen

Synopsis:
Suomen hauskin mies -elokuva sijoittuu kesään 1918, jolloin sisällissodan taistelut olivat ohi ja kymmeniä tuhansia punaisia oli suljettu vankileireille. Elokuvan päähenkilö on Toivo Parikka, Työväenteatterin johtaja, joka viedään vankileirille Helsingin edustalla sijaitsevaan Iso-Mjölöön eli Isosaarelle. Siellä valtiorikosoikeus langettaa hänelle ja muulle näyttelijäseurueelle kuolemantuomion, mutta hänelle tarjotaan mahdollisuus: jos Parikka onnistuu tekemään tarpeeksi viihdyttävää ohjelmaa tulossa oleville arvovieraille, heidän henkensä säästetään.

Oppimateriaali on suunnattu lukioihin ja toisen asteen oppilaitoksiin, tehtäviä voi soveltaa myös yläkoulujen opetukseen.

Oppimateriaalin on laatinut FT Outi Hupaniittu.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Oppimateriaalin tehtävissä on hyödynnetty myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska litteratursällskapetin tuottamaa 1918 – Minä olin siellä -oppimisaineistoa, jota on jaettu 25 kappaletta kaikkiin yläkouluihin ja lukioihin. Se on myös ladattavissa pdf-muodossa sivulta https://www.1918.finlit.fi/.

Oppimateriaali perustuu sotaa käsittelevään tutkimustietoon. Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi teoksista:

Marjaliisa Hentilä & Seppo Hentilä: Saksalainen Suomi 1918. Siltala 2016.

Sture Lindholm: Vankileirihelvetti Draksvik. Atena 2017.

Jaakko Paavolainen: Vankileirit Suomessa 1918. Tammi 1971.

Ilkka Jokipii: Vangit ja vangitsijat. Helsingin vankileirien toiminta ja vankien selviytyminen vankileireillä. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto 2016.

Oppimateriaalissa on hyödynnetty myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston sisällissotaan liittyvää keruuaineistoa (Vuosien 1917–1918 tapahtumat kansan muistissa ja perinteessä, 1966), Valtiorikosylioikeuden arkistoa (Kansallisarkisto) sekä Helsingin kaupunginteatterin Suomen hauskin mies -näytelmän käsiohjelmaa.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin!

Oppimateriaali on julkaistu vuonna 2018. Linkit on tarkistettu 14.3.2018.

 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Suomen hauskin mies

Tilattavissa elokuvateatteriin

Suomen hauskin mies -elokuvassa kuolemaan tuomitut vangit valmistavat näytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan viihdyttämiseksi, saadakseen uuden oikeudenkäynnin. Teatterilaisten joukkoa johtaa Suomen hauskimmaksi mieheksi mainittu Toivo Parikka. Pienet inhimilliset teot saavat suuren merkityksen ja mustan huumorin sävyttämän elokuvan komedia kumpuaa sieltä mistä suurin tuskakin: kuolemanpelosta ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Alkuperäinen nimi:
Suomen hauskin mies
Julkaisuvuosi:
2018
Pituus:
103 min.
Genre(t):
Levittäjä:
Nordisk Film
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Heikki Kujanpää
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Martti Suosalo, Leena Pöysti, Jani Volanen, Paavo Kinnunen, Panu Vauhkonen, Jussi Lehtonen, Petri Kaukoranta ja Karri Miettinen