Elokuvan henkilöhahmot
1. Kuka henkilöhahmoista oli suosikkisi? Miksi? Mistä hahmosta taas et erityisemmin pitänyt? Miksi?
2. Minkälaisia henkilöhahmoja elokuvassa esiintyy? Pohtikaa pareittain tai pienryhmissä, kuka on elokuvan päähenkilö, kuka sivuhenkilö ja kuka esimerkiksi vastustaja. Minkälaisia muita hahmoja tunnistatte elokuvasta?
3. Miten elokuvan eri henkilöhahmot kehittyvät elokuvan aikana? Kehittyykö joku henkilöhahmoista kenties yllättävään suuntaan?
4. Pohtikaa vielä lopuksi, mikä merkitys erilaisilla henkilöhahmoilla on elokuvassa. Miksi usein mukana on ns. epämiellyttäviä tai ilkeitä hahmoja? Entä voiko mukava hahmo muuttua ilkeäksi tai ilkeä hahmo mukavaksi elokuvan aikana?
Päähenkilö=protagonisti Päähenkilö on se, jolle tapahtuu; kuka tai mikä tahansa, jolle koituu tarina. Päähenkilön en tarvitse välttämättä olla ihminen, vaikka tavallisesti näin on. Päähenkilöllä on yleensä vahva tahto, selkeitä päämääriä sekä jotain arvokasta pelissä: henki, kunnia, rakkaus. Päähenkilön ei tarvitse välttämättä olla realistinen; oleellista on, että henkilö on uskottava ja tosi tarinan omassa maailmassa. Päähenkilö on myös usein sankari. |
Auttaja Antaa neuvoja tai osallistuu taisteluun antagonistia vastaan. Usein auttaja on oppi-isä, viisaampi ja kokeneempi henkilö, joka auttaa päähenkilö pääsemään päämääräänsä. Auttaja voi myös taistella päähenkilön puolesta, kunnes tämä on voimistunut tarpeeksi taistellakseen itse. Auttajassa ei tapahdu olennaista kehitystä. |
Vastustaja=antagonisti Päähenkilön vastavoima. Vastustaja tekee kaikkensa estääkseen päähenkilöä pääsemästä tavoitteeseensa. Vastustaja voi olla rikollisjoukkion johtaja, poliisi, muukalainen avaruudesta, kilpakosija, hankala esimies tai vaikka ymmärtämätön äiti. |
Liikkeellepaneva henkilö Henkilö, joka saa elokuvan liikkeelle; hän tekee jotain, joka käynnistää tapahtumasarjan, juonen ja vie juonta eteenpäin. Hyvin usein liikkeellepaneva henkilö on elokuvan roisto. Hän aiheuttaa tahallaan tai tahattomasti tapahtumasarjan, joka vetää päähenkilön mukaan tapahtumien pyörteeseen. Yleensä liikkeellepanevassa henkilössä ei tapahdu kehittymistä. |
Sivuhenkilö Vie juonta eteenpäin, ja auttaa päähenkilöä tämän luonteen rakentamisessa. Yleensä esiintyvät vain lyhyen ajan tai lyhyitä aikoja elokuvassa. |
Lähde: Aaltonen, Jouko (2002): Käsikirjoittajan työkalut. Audiovisuaalisen käsikirjoituksen tekijän opas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
|