keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Teemapaketti: Dokumenttielokuvat

Ito - Seitti - Kilvoittelijan päiväkirja (2010)

Dokumenttielokuva ymmärretään usein todellisuuden suorana taltiointina, totuutena, ja sillä viitataan elokuvaan, joka kuvaa todellisuutta enemmän kuin fiktio- eli näytelmäelokuva. Dokumenttielokuvassa esiintyvät ihmiset ja tapahtumat ovat todellisia, henkilöhahmot siis esittävät itseään tai kertovat itsestään todellisissa tilanteissa.

Dokumenttielokuvan tekijän lähtökohtana on elokuvan ulkopuolisen maailman kuvaaminen, se kertoo todellisuudesta, sosiaalihistoriallisesta maailmasta. Silti kaikki elokuvat ovat enemmän tai vähemmän fiktiota. Dokumenttielokuva on taidemuoto, joka käsittelee todellisuutta luovasti. Dokumenttielokuva perustuu tekijänsä näkemyksiin ja valintoihin, se on tulkittua todellisuutta. Dokumenttielokuva ei pyri yhteen ja ainoaan totuuteen, vaan pikemminkin se avaa tulkintamahdollisuuksia ja näkökulmia kuvaamaansa tapahtumajaksoon tai ilmiöön.

Dokumenttielokuva voidaan jaotella esimerkiksi kokeelliseen dokumenttiin, antropologiseen ja kansatieteelliseen dokumenttiin, seurantadokumenttiin, cinéma vérité -elokuvaan, arkistomateriaaliin pohjautuvaan dokumenttiin tai subjektiiviseen dokumenttiin.

Näkökulmia todellisuuteen

Koulukinon elokuvalistan dokumentit avaavat ikkunoita erilaisiin todellisuuksiin, nykypäivään, menneisyyteen ja kiinnostavien ihmisten elämään. Dokumenttielokuvat tarjoavat pilkahduksia todellisuudesta ja antavat katsojalle ajattelemisen aihetta, uusia näkökulmia ja lähtökohtia erilaisten todellisuuksien pohtimiseen.

Kaikki Koulukinon valikoimiin kuuluvat dokumenttielokuvat löydät kootusti dokumenttielokuva-aihetunnisteella. Osa elokuvista on myös katsottavissa Koulukino Suoratoistossa.

Lähteet:

  • Elokuvantaju– verkko-oppimateriaali
  • Aaltonen, Jouko 2006: Todellisuuden vangit vapauden valtakunnassa – Dokumenttielokuva ja sen tekoprosessi. Helsinki: Like.