Huippujengi Himalajalla

Ennen elokuvaa

Elokuvan aikana kannattaa kiinnittää huomiota mm. seuraaviin asioihin:

  • missä maissa Frost vierailee
  • millaista musiikki on eri alueilla matkustettaessa    
  • millaisista seikoista voi päätellä aikakauden    
  • millaisia vaatteita ihmisillä on    
  • miten matkustetaan    
  • millaiset sanonnat Susan / herra Link ymmärtää väärin ja miksi (varsinkin S2)

- Opettaja voi myös jakaa oppilaat ryhmiin niin, että yhden ryhmän tehtävänä on tarkkailla yhtä yllä mainituista asioista.

- Tarkkailtavat asiat voi purkaa tehtävien kautta tai keskustelemalla esimerkiksi siitä, miten aika on muuttanut em. asioita.

Täsmätietoja ajallisesta sijoittamisesta

• Frost ylittää Atlantin höyrylaivalla (Atlantin on voinut ylittää höyrylaivalla matkustajana n. vuodesta 1848).

• Darwinin Lajien synty julkaistiin 1859 (Frost huudahtaa: “Darwin sentään, se on totta!”).

• Ensimmäinen laiva kulki Suezin kanavaa 1867 (Frost matkustaa laivalla, joka kulkee kanavaa).

• Tohtori Livingstone löydettiin vuonna 1871 (tavatessaan Frostin ensi kerran Link sanoo: “Sir Lionel Frost, otaksun”).

• Britannian alaisuuteen kuulunut Kanadan dominio perustettiin 1867. Kanada itsenäistyi tosin vasta vuonna 1931. (Frostin kartassa ei näy Kanadaa.)

• Naisten hameissa on turnyyrit, joita käytettiin n. vuosina 1870-1890 (niistä tulee naisten kookkaat takamukset).

• Elokuvassa näkyvät myös viktoriaaniseen aikaan liittyvä kolonialismi ja tutkimusmatkat.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Huippujengi Himalajalla

(Missing Link)

Ohjaaja: Chris Butler

Maa: Yhdysvallat Vuosi: 2018

Kesto: 91min Ikäraja: 7

Levittäjä: Cinemanse Oy

Näyttelijät:
Suomenkielisen ääniversion ohjaus: Antti LJ Pääkkönen. Rooleissa: Mikko Penttilä, Hannes Suominen, Anna Eriksson, Minttu Mustakallio, Tuukka Leppänen, Antti LJ Pääkkönen, Ilona Chevakova, Inkeri Wallenius, Jani Karvinen, Juha Varis, Juho Pitkänen, Jukka Voutilainen, Markus Bäckman, Taisto Oksanen


Huippujengi Himalajalla on maineikkaan Laika-studion sydämellinen stop-motion -animaatio, jonka keskiössä ovat erilaisuus, ystävyys ja itsensä hyväksyminen. Peloton päähenkilötrio oppii matkallaan, että joskus perheen voi löytää paikoista, joista sen viimeisenä olettaisi löytävänsä.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa