Tuomari Nurmio - stadilaista tangoa etsimässä

Johdanto

 

Ohjaaja: Tahvo Hirvonen

Käsikirjoittaja:Tahvo Hirvonen, Anne Lakanen,
Hannu Nurmio

Näyttelijät: Hannu Tuomari Nurmio, Jarmo Saari,
Antero Jakoila, Markku   Hillilä jne.

Levittäjä:FS Film Oy

Kesto: 108 min.

Ikäraja: S

Genre: Dokumentti

Maa ja vuosi: Suomi, 2010

Oppimateriaalin tehtävät on suunniteltu
lukioihin ja  ammatillisiin oppilaitoksiin

ja ne soveltuvat esimerkiksi musiikin ja
äidinkielen opetukseen.

 Oppimateriaalin teemoja:
Tuomari Nurmion musiikki, ura,
lyriikat ja imago; tango,
musiikkikulttuurien yhteensulautumat,
suomalaisuus, kansallisuus ja
monikulttuurisuus.

 

SYNOPSIS

Dokumentaarinen elokuva seuraa Tuomari Nurmion Tangomanifesti-levyn (2006) syntyä ja Nurmion tutkimusmatkaa tangon juurille. Elokuvaan on tallennettu paljon live-esityksiä Nurmion ja taidokkaan Kongontien Orkesterin keikoilta Helsingissä, muun muassa Helsingin juhlaviikoilta.

Elokuvan alussa Hannu Tuomari Nurmio sanoo suomalaisen tangon olevan hätätilassa ja kaipaavan pelastajaa. Niinpä Nurmio ryhtyykin orkesterinsa kanssa tekemään nyrjähtäneitä rockversioita tangoista ja tangoversioita omista rock-kappaleistaan. Nurmio tutkii tangon historiaa mm. Ylen äänilevyarkistossa Pekka Gronowin kanssa ja haastattelee musiikintutkija Pekka Jalkasta. Muita elokuvan päähenkilöitä ovat Kongontien Orkesterissa soittavat kitaristit Antero Jakoila ja Jarmo Saari, rumpali Markku Tohtori Hillilä sekä vibrafonisti/kosketinsoittaja Arttu Takalo.

Oppimateriaalin on laatinut opettaja, FM Antto Ilvonen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Materiaali on julkaistu vuonna 2010. Linkit on tarkistettu 3.7.2014.

 

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Tuomari Nurmio - Stadilaista tangoa etsimässä

(Tuomari Nurmio - Stadilaista tangoa etsimässä)

Ohjaaja: Tahvo Hirvonen

Maa: Suomi Vuosi: 2010

Kesto: 108min

Levittäjä: FS Film Oy

Näyttelijät:
Hannu "Tuomari" Nurmio, Jarmo Saari, Antero Jakoila, Markku Hillilä jne.


Musiikkidokumentissa Tuomari Nurmio tekee tutkimusmatkan suomalaisen tangon juurille.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa