keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

 

Ura

Hannu ”Tuomari” Nurmio on Suomi-rockin ikoni, joka täyttää 60 vuotta vuonna 2010. Hänet tunnetaan tinkimättömänä oman tiensä kulkijana ja musiikillisena kokeilijana. Nurmio nousi tunnettuuteen heti ensisinglellään, kun kappaleesta Valo yössä tuli yllättäen 1979 koko kansan jukebox-suosikki ja lopulta ikivihreä. Jo Nurmion kolme ensimmäistä albumia, Kohdusta hautaan, Maailmanpyörä palaa ja Lasten mehuhetki, olisivat riittäneet tekemään hänestä Suomi-rockin klassikon. Ensilevyn country-henkisestä musiikista Nurmio siirtyi nopeasti kohti kokeellisempia ja lopulta suorastaan ruhjovia sävyjä, ja myöhemminkin Nurmio on vaihdellut tyyliä sujuvasti iskelmästä minimalistiseen metelöintiin.

 

Nurmiossa kiinnittävät ensimmäisenä huomiota persoonallinen laulutyyli sekä runolliset sanoitukset, joissa ylevä yhdistyy alhaiseen ja arkipäiväinen outoon. Sanoitukset voivat olla pisteliäitä tai pessimistisiä, mutta useimmiten niissä on mukana koomisia sävyjä. Hänen sävellyksensä ovat nojanneet aina vahvasti rockin peruspilareihin, amerikkalaiseen bluesiin ja folkiin, mutta niihin on sulautunut myös suomalaisia ja toisaalta välillä eksoottisiakin aineksia.

 

Elämä julkisuuden valokeilassa ei ole Nurmiota kiinnostanut. Nurmio on tietoisesti väistellyt suuren yleisön odotuksia tyylikokeiluillaan, mutta hänen musiikkinsa on kuitenkin pysynyt aina tunnistettavasti Tuomari Nurmion musiikkina. Hän on myös aina tehnyt yhteistyötä loistavien muusikoiden kanssa. Nurmio ei ole epäröinyt versioida omaa musiikkiaan uudelleen. Hyvä biisi kestää useita erilaisia versioita, eikä mikään levytys ole se lopullinen, kiveen hakattu totuus kappaleesta.

 

Nurmion suhtautumista menestykseen kuvaa hyvin hänen muistelunsa vuodelta 1990: ”Kuuluisuus näytti tulevan väkisin harhautuksista huolimatta. Mä onnistuin kuitenkin karistamaan jengiä kintereiltä aika tyydyttävästi. Heti toisessa mutkassa, silloin kun Maailmanpyörä palaa ilmestyi, puolet jengistä lensi pulkasta hankeen” (Lindfors 1990, 197).

 

  • Tutustukaa Tuomari Nurmion uraan musiikkinäytteiden avulla. Kuunnelkaa esim. seuraavia kappaleita:

 

Valo yössä albumilta Kohdusta hautaan (1979)

Kurja matkamies maan albumilta Kohdusta hautaan (1979)

Viiniä! Malja marttyyreille albumilta Maailmanpyörä palaa (1980)

Lasten mehuhetki albumilta Lasten mehuhetki (1981)

Punainen planeetta albumilta Punainen planeetta (1982)

Ramona albumilta Käytettyä rakkautta (1986)

Hullu puutarhuri albumilta Hullu puutarhuri (1992)

Sätkyukko albumilta Karaokekuningas (1995)

Rannanjärvi elää albumilta Luuta ja nahkaa (1997)

Tonnin stiflatalbumilta 1999 (1999)

Dumari (single)(2001)

Manala albumilta Tuomari Nurmio ja Korkein Oikeus (2002)

Kuvernöörin tytär albumilta Kinaporin kalifaatti (2005)

Buffalo's Bonealbumilta Judge Bone & Doc Hill – Big Bear’s Gate (2008)

 

  • Tuomari Nurmio on levyttänyt monesta elokuvassa kuullusta kappaleesta aiemmin hieman erilaiset versiot. Verratkaa aiempia levytyksiä elokuvassa kuultuihin ”tangoihin”. Ohessa lista kappaleista:

 

Ankara albumilta Kohdusta hautaan (1979)

Auringon lapsonen albumilta Luuta ja nahkaa (1997)

Kuu kulkee hiljaa albumilta Luuta ja nahkaa (1997)

Mustat kyyneleet albumilta Karaokekuningas (1995)

Ramona albumilta Käytettyä rakkautta (1986), toinen versio albumilla Tanssipalatsi (1996)

Ruusunen albumilta Käytettyä rakkautta (1986), toinen versio albumilla Tanssipalatsi (1996)

Siihen loppui satumaa albumiltaKuu (1988)

Sunnuntaina albumilta Maailmanpyörä palaa (1980)

Valo yössä albumilta Kohdusta hautaan (1979)

 

  • Tutustukaa Tuomari Nurmion lyriikoihin levytysten, nuottikirjojen Kuviteltuja klassikkoja (Nurmio 1988) ja Sörkän satakieli (ilmestyy 2010) tai nettipalvelujen avulla. Sopivia näkökulmia lyriikka-analyysiin voisivat olla miehen roolit, päihteet, yhteiskuntakriittisyys, satiiri, melankolia, gotiikka, helsinkiläisyys, suomalaisuus jne. Liikkeelle voisi lähteä myös vertailemalla venäläistä Vladimir Majakovskia (1893–1930) ja Nurmiota, jonka lyriikoiden on sanottu muistuttavan Majakovskin runoutta.

 

  • Toinen mielenkiintoinen tapa lähestyä Nurmion lyriikkaa on pohtia hänen ilmaisunsa yhteyttä sarjakuviin – laulutekstit ovat monesti kuin sarja kuvia, ja tarinatkin ovat toisinaan kliseineen kuin sarjakuvista poimittuja. Koettakaa tiivistää jokin Nurmion kappale 3-5 ruudun sarjakuvaksi, säilyttäen sen tunnelman samana.

 

Analyysin virikkeeksi sitaatti Nurmiolta: ”Mä vedän maton alta aina sitä mukaa kun joku patsas musta yritetään pystyttää. Huumoripoppia tää ei ole, mutta ei tää ole vakavasti otettavaa touhua myöskään. Joitakin kiusaa se ettei ne pysty määrittelemään ja luokittelemaan mun tekeleitä. Tylyimpiä paloja on kevennetty parilla sanalla jotka on eri ympyröistä, tai sitten hupaisissa tarinoissa voi olla vakavampi viritys taustalla” (Lindfors 1990, 198).

 

 

 Imago

Tuomari Nurmio on luonut omanlaistaan imagoa sekä ulkoisilla keinoilla, kuten pukeutumisella, että tekstiensä kautta. Tuomarin taiteilijakuvaan kuuluvat synkkyys ja vinksahtaneisuus, mutta myös terävä äly ja inhimillinen lämpö. Taiteilijanimensä hän on saanut suorittamistaan lakiopinnoista, vaikka tuomarina hän ei olekaan koskaan toiminut. Nurmio on alusta asti tuonut ylpeänä esiin helsinkiläisyyttään, stadilaisuuttaan, käyttämällä teksteissään slangisanoja. Viime aikoina hän on myös usein sijoittanut tekstiensä tarinoita Helsinkiin, etenkin Kallion kaupunginosaan.

 

Uransa alussa Tuomari Nurmio rakensi tietoisesti tietynlaista imagoa, osittain ilmeisesti suojatakseen siviiliminäänsä. Hän pukeutui virttyneeseen puvuntakkiin ja paksusankaisiin silmälaseihin, vaikka hänen näössään ei ollut vikaa. Hän on kuvaillut kehittelemäänsä taiteilijaminää: Tuomari Nurmiosta tuli sitten siististi ja vanhanaikaiseen tyyliin pukeutunut äijä jolle kitara sopi käteen yhtä luontevasti kuin pesäpallomaila (Lindfors 1990, 163).

 

Monet Nurmion albumeista ovat taiteellisesti eheitä kokonaisuuksia, joissa oikean tunnelman tavoittaminen voi olla tärkeämpää kuin sovituksen pienet yksityiskohdat. Nurmio on kuvaillut rooliaan Viides Kolonna -yhtyeensä levytyssessioissa vuonna 1980 näin: Mä olin enemmänkin kuin teatteriohjaaja siinä. Jos basso tuntui toimivan, se riitti. Ei yleisö katso, minkä väriset kengännauhat on pellellä, joka lentää tykinpiipusta areenan toisessa päässä olevaan tynnyriin (Nurmio 2003).

 

  • Pohtikaa elokuvassa nähdyn perusteella Nurmion ja hänen yhtyetoveriensa pukeutumista, kampauksia, soittimien ulkonäköä ja lavaesiintymistä imagon kannalta. Millaista imagoa nämä ulkoiset seikat rakentavat Nurmiolle ja Kongontien Orkesterille? Kuinka paljon arvioitte tämän olevan tietoista imagon rakentamista, kuinka paljon tiedostamatonta tai sattumanvaraista? Miten kappaleiden lyriikat sopivat tähän imagoon, entä Jarmo Mäkilän maalaama levynkansi? Rakentuuko Nurmion stadilaisesta tangosta jokin suuri kokonaisuus esiintymisten, levyn ja elokuvan välityksellä?