keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn 2026

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Vi är bäst! (2013) c) SF Film Finland Oy

Musiikilla oli elokuvassa merkittävä asema ja sisältö. Punk on brittiläistä ja yhdysvaltalaista alkuperää oleva musiikinlaji, joka kehittyi 1970-luvulla. Punk näkyi myös nuorison elämäntavassa ja muodissa. 1980-luvulla osa ihmisistä ajatteli niin kuin elokuvassa kävi ilmi, että punk on kuollut ja hiipunut.

Punk-kulttuuriin kuuluu musiikin lisäksi monenlaisia ilmiöitä ja alakulttuureja. Useimmille punkkareille tärkeää on esimerkiksi kantaaottavuus, heikomman puolella oleminen ja diy-kulttuuri eli itse tekeminen. Punkissa olennaista ovat laulujen sanat. Sanoilla halutaan ottaa kantaa esimerkiksi yhteiskunnallisiin asioihin.

  • Miten punk näkyi Klaran ja Bobon asenteessaan musiikin tekemiseen? Entä suhtautumisessa muiden ihmisten mielipiteisiin heistä?
  • Miks Bobon mielestä oli hyvä idea kutsua Hedvigin mukaan bändiin? Entä Klaran?
  • Millaiset yhteiskunnalliset kysymykset olivat tärkeitä Klaralle ja Bobolle?

Elokuvassa puhuttiin myös anarkiasta, joka tarkoittaa yhteiskuntajärjestyksen hajaannusta, laittomuutta, sekaannusta ja sekasortoa. Anarkismi puolestaan on aatesuunta, joka vaatii valtion lakkauttamista ja täydellistä vapautta.  Anarkismia voidaan ajatella myös pienemmässä mittakaavassa ja usein sanaa myös käytetään, kun halutaan kapinoida jotakin vastaan, esimerkiksi vallitsevaa pukeutumiskulttuuria tai musiikkia.

  • Uusi sukupolvi näkee asioita useimmiten eri tavoin kuin vanhemmat. Millaisiin asioihin sinä haluaisit muutosta, tai mitä vastaan sinä haluaisit kapinoida?
  • Punk oli tytöille muutakin kuin musiikkia. Miten se heillä ja heidän elämässään mielestäsi näkyi?
  • Miten paljon eri musiikkityylien harrastaminen näkyi elokuvassa myös esimerkiksi pukeutumisessa?
  • Missä musiikkilajeissa tai musiikin suuntauksissa musiikki ulottuu pukeutumiseen tai hiustyyliin tänä päivänä? 
  • Miten muut harrastukset voivat näkyä harrastajan ulkonäössä?

Tehtäviä:

1. Keksikää yhteiskunnallisiin asioihin kantaa ottava laulu, jonka musiikkityyli on vapaa.

2. Punkin vastakohtaa edusti tietyllä tavalla Hedvigin perheen uskonnollisuus. Samalla tavalla kuin punk näkyi Bobon ja Klaran pukeutumisessa ja hiustyylissä näkyi uskonnollisuus Hedvigin elämässä. Hedvigin hiustyyli kuitenkin muuttui ja Bobo ja Klara joutuivat kohtaamaan Hedvigin äidin.

  • Millä tavalla uskonnollisuus näkyi mielestäsi Hedvigissä?
  • Mikä tyttöjä pelotti uskossa tai uskonnollisuudessa?
  • Mitä tarkoittaa että on uskonnollinen ihminen?
  • Millä asioilla tänä päivänä voidaan pelotella lapsia ja nuoria?

3. Ottakaa selvää, mitä seuraavat asiat tarkoittavat ja miten ne liittyvät punk-kulttuuriin:

  • DIY
  • Pogoaminen
  • Riot Grrrl
  • Zine
  • Pertti Kurikan nimipäivät

4. Elokuvan henkilöt kuuntelivat mm. ruotsalaista punkyhtyettä nimeltä Ebba Grön. Ottakaa selvää, miltä Ebba Grönin musiikki kuulostaa.  

Lue lisää:

Punk Wikipediassa
Suomalainen Punk-tietosivusto kovasikajuttu.fi/
Oranssi ry:n pienlehtiarkisto verkossa
Mitä on punk? -tietokirja (Timo Kalevi Forss ja Aiju Salminen, Rosebud 2018)
Punkmuseon kotisivut