keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Anselmi, nuori ihmissusi

Oppimateriaalin teemoja: Kuvallinen elokuvan analysointi: elokuvakokemuksen käsitteleminen ja kuvaaminen; omien elämänkokemusten käsitteleminen elokuvan avulla. Elokuvan visuaalisen kielen ymmärtäminen. Indie-tuotannon perusteisiin tutustuminen; oman videotuotannon näkeminen suhteessa elokuvatuotantoon.

Synopsis: Vuosi 1973, Etelä-Pohjanmaa. Hartaasti odotettu lapsi saa kasteessa nimen Anselmi. Äiti katoaa lumipyryyn kastepäivän iltana. Häntä ei ikinä löydetä. Isä kasvattaa lapsen yksin. 15 vuotta myöhemmin Anselmi rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Nuoressa miehessä alkaa tapahtua muutoksia, joiden syyt johtavat 15 vuotta sitten kadonneen äidin mysteeriin. Isän 15 vuoden vaikeneminen alkaa murtua ja salaisuudet paljastua. Peto on herännyt. Vaistot ohjaavat nuorta Anselmia tekemään pesäeroa lapsuudenkotiin, kasvukivut repivät muuttuvaa ruumista, hallitsematon lisääntymisvietti räjähtelee käsille ja vanhemmat putoavat jalustalta tavallisiksi ihmisiksi heikkouksineen. Nuoruushan on ihmisen parasta aikaa, vai onko?

Elokuvan kotisivut

Oppimateriaali on suunnattu peruskoulun yläluokille. Se voidaan toteuttaa joko johdantona elokuvaopetukseen, tai kokoavana yhteenvetona sitten, kun elokuvan ilmaisukeinoja ja genrejä on käsitelty.

Oppimateriaalin on laatinut Sirkka Laitinen, TaT, KuvO.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaali on julkaistu vuonna 2014. Linkit on tarkistettu 10.3.2014.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Anselmi, nuori ihmissusi

Tilattavissa elokuvateatteriin

Anselmi, nuori ihmissusi on mustan huumorin sävyttämä koko illan jännityselokuva lapsuuden loppumisesta 80-luvun Pohjanmaalla.

Julkaisuvuosi:
2014
Pituus:
80 min.
Levittäjä:
Black Lion Pictures Oy
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Matti Pekkanen
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Anselmi - Aleksi Holkko, Manu - Sami Palolampi, kirkkoherra - Pauli Hanhiniemi, Eeva - Liisa Ruuskanen