Mielikuvitus

Juliuksella oli hienon majan lisäksi myös mielenmaja, joka sijaitsi hänen mielessään. Siellä asui monenlaisia ihmisiä ja olentoja, siellä oli tähtiä ja planeettoja, sateenkaaria, kaikkea kuviteltavissa olevaa. Se on sellainen maja, joka ei valmistu koskaan. Siksipä se onkin niin mielenkiintoinen. Sitä voi rakentaa koko ikänsä.
Jukka Itkonen ja Arto Halonen: Antero Varovainen ja onnenkivi, s. 8-9
Ohjaaja Halonen kertoo haastattelussa, että Antero Varovainen ja onnenkivi -elokuvan tärkeänä teemana on mielikuvituksen tärkeys ihmisen kasvussa. Se on kaiken olemisen ja kehittymisen perusasia, ihmiseksi kehittymisen välttämätön voimavara. Mielikuvitus ja leikki kasvattavat empaattisuutta, mahdollistavat meidän tulevan sellaisiksi kuin voimme olla, Halonen sanoo. Mielikuvitusta voidaan pitää myös vaarallisena, koska se on rönsyilevää ja hallitsematonta. Jotakin, mitä ympäristö ei saa kontrolliin helposti. Ja siksi sitä joskus tahtomattakin latistetaan.
Lähteet: Ilkka Taavitsainen / Pieksämäen Lehti, Elisa Kallunki / Yle.fi
- Esimerkiksi leikkiessä ja tarinoiden sepittämisessä tarvitaan mielikuvitusta. Keskustelkaa yhdessä, mitä on mielikuvitus? Mihin sitä tarvitaan? Onko kaikilla mielikuvitusta? Voiko mielikuvituksesta olla haittaa tai voiko sitä olla liikaa? Voiko mielikuvitusta harjoitella?
2. Mielikuvitusleikkejä
- Leikkijät asettuvat piirin. Leikin aloittaja ojentaa kuvitellun asian jollekin leikkijöistä ja kertoo esimerkiksi, että tämä on herne. Herneen vastaanottaja vie pienen herneen valitsemalleen leikkijälle ja kertoo, että nyt tämä muuttui kristallimaljakoksi. Kuviteltua, alati muuttuvaa esinettä kuljetetaan ympäri piiriä, kunnes jokainen leikkijä on saanut ottaa sen vastaan ja viedä eteenpäin ainakin kerran.
Esineen kuljettajan ja vastaanottajan täytyy miettiä, miten kuljetetaan tai otetaan vastaan pienen pientä riisinjyvää tai painavaa pahvilaatikkoa. - Valitaan joku esine, esimerkiksi vanha avain. Avain kiertää piirissä ja jokainen saa vuorollaan keksiä mahdollisia ja mahdottomia paikkoja, mihin avaimen avulla pääsisi.
- Valitkaa joku esine esimerkiksi kivi, lusikka, pipo, maljakko, hammasharja tms. ja keksikää parin kanssa mahdollisimman monta tapaa, mihin sitä voisi käyttää.
- Kyselykierros, jossa opettaja kyselee oppilailta kysymyksiä, kuten jos olisit auto, mikä olisit tai jos olisit kukka, mikä olisit? Jos olisit eläin, maa, sarjakuvahahmo, kirjan henkilö, elokuvan hahmo jne.
3. Sanoista runoja ja tarinoita
- Tarvitaan: musiikkia, kynä, kirjoitusvihko ja yhteinen iso paperi. Valitkaa mielestänne sopivaa instrumentaalimusiikkia tai etsikää alla olevasta listasta jokin sopiva musiikkikappale, jota kuuntelette.
Osa musiikkivinkeistä on lainattu Sari Vänskän Pro Gradu-tutkielmasta ”Taustamusiikki keskittymisen, työrauhan ja viihtyvyyden tukena alakoulussa.”
Amalgamare: Folding time
Ever so blue: Frangment
Henning Schmiedt: Late
Peter Sandberg: Motion
Air: Alone in Kyoto
Pekka Pohjola: Harakka Biaboilokku
John Coltrane: Jazz About Love
Birnales: Kuortaneen menuetti ja polska
Miles Davis: Round Midnight
Roger Eno: Almost dark
Händel: Largo e piano/ concerto grossosta op. 6. nro 4
Mozart: Clarinet concerto esim. Adagio-osa
Schubert: Jousikvartetto C-duuri op. 16 - Käykää vuorotellen kirjoittamassa yhteiselle paperille sana, joka teille tulee mieleen kuulemastanne musiikista. Kun kaikkien sanat ovat yhteisellä paperilla, kirjoittakaa niistä runo tai peni tarina. Omia sanoja saa lisätä tarvittaessa.
- Valitkaa kuunneltavaksi toinen musiikkikappale ja kirjoittakaa omaan vihkoonne niin monta sanaa kuin mieleenne juolahtaa. Kirjoittakaa syntyneiden sanojen perusteella runo tai tarina. Omia sanoja saa lisätä tarvittaessa.