keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Aya ja noita. Cinema Mondo/Studio Ghibli

Loitsuihin ja taikoihin on uskottu monissa kulttuureissa ja esimerkiksi parantamisloitsuilla on ollut suuri merkitys yhteisöissä, joissa ei ole ollut pääsyä nykyaikaisen lääketieteen pariin. Myös suomalaisesta kansanperinteestä tunnetaan paljon loitsuja ja taikoja, joita on käytetty moniin arkipäiväisiinkin tarkoituksiin. Loitsujen ja taikojen apua on tarvittu eri elämänvaiheissa, vuoden kiertoon liittyvien tapahtumien yhteydessä, tai kun on pyritty vaikkapa vaikuttamaan luonnonilmiöihin. Loitsiminen perustuu uskoon sanojen mahdista, siihen että sanoissa on voimaa vaikuttaa niihin liittyviin asioihin ja ilmiöihin.

  1. Muistelkaa mitä tarkoituksia varten Bella Yagalla oli loitsuja kirjassaan? Mitä aineksia hän käytti taikaliemissään? Millaisen loitsun itse tekisitte? Mieti joku hyvään pyrkivä taika ja kirjoita sitä varten loitsu ja taikaliemiresepti.

  2. Seuraava suomalaisesta kansanperinteestä peräisin oleva loitsu lausuttiin samalla kun pestiin kasvot aamukasteella: ”Niin kuin tämä kaste on kaunis, niin minusta ihmiset pitäkööt ja niin kauniiks` kasvoni tulkoot.”
    Mihin tällä loitsulla pyrittiin? Kuka tällaista loitsua mahtoi käyttää?
    Pohtikaa, miksi loitsuihin ja taikoihin on ennen uskottu.

  3. Thomas-kissa on Bella Yagan voimaeläin, joka auttaa häntä loitsimisessa. Mustiin kissoihin on oikeastikin uskottu liittyvän maagisia ominaisuuksia. Miksi luulet, että juuri mustia kissoja on pidetty noitien apureina? Mihin muihin eläimiin liittyy taikauskoa?

Lähteitä ja lisätietoja

Hjelt, Marjut 2002: Pieni taikakirja. Helsinki: SKS.
Hjelt, Marjut 2018: Loitsujen kirja. Helsinki: SKS
Yle – Elävä arkisto: “Että pahat paraneisi” – loitsujen jäljillä