keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

 

a. Moore esittelee ja arvioi dokumentissaan erilaisia syitä Columbinen ampumisiin ja samalla muihin ampumistapauksiin Yhdysvalloissa. Hän käsittelee muun muassa seuraavia syitä (ohessa muistin tueksi listattuna muutamia elokuvassa esitettäviä havaintoja ja väitteitä): 
 
1. Aseiden läsnäolo ja saatavuus 
  • Aseita ja ammuksia on helppo kenen tahansa saada käsiinsä. 
  • Asetehtaat ja sotilastukikohdat ovat monen kaupungin arkipäivää. 
  • Kansallinen kivääriyhdistys NRA (jota elokuvassa edustaa lähinnä sen puheenjohtaja, näyttelijä Charlton Heston) puhuu aktiivisesti aseisiin turvautumisen puolesta.
2. Yhdysvaltain poliittiset olot 
  • Yhdysvaltain historia on täynnä väkivaltaisia yhteenottoja ja puuttumista muiden maiden poliittiseen tilanteeseen. 
  • Maa käy nykyisinkin jatkuvasti sotaa jossakin päin maailmaa. 
  • Rahaa riittää puolustusbudjettiin, mutta sosiaaliturva on olematon. 
3. Koulu 
  • Koulut ovat kykenemättömiä käsittelemään ongelmia ja turvautuvat esimerkiksi nollatoleranssiin. 
  • Koulu vaatii liikaa ja masentaa. 
  • Oppilaat kokevat vihaa. 
4. Media 
  • Media myy väkivallan avulla. 
  • Väkivaltaviihde on kaikkien ulottuvilla. 
  • Heavy metal –musiikki turmelee nuoret. 
  • Media luo ja pönkittää pelkoja. 
5. Pelko 
  • Amerikkalaiset pelkäävät – mm. tappajamehiläisiä, vuosituhannen vaihtumisen aiheuttamia ongelmia, tummaihoisia miehiä – ja ovat siksi herkkiä tarttumaan aseisiin. 
Jakaantukaa viiteen ryhmään ja jakakaa edellä esitetyt syyt (1-5) ryhmille pohdittaviksi. Jokainen ryhmä arvioi yhden syistä: Miten Moore tuo sen esiin? Millaisen kannan Moore siihen loppujen lopuksi ottaa? Onko se olennainen syy ampumisiin vai vähemmän olennainen? Miten Moore perustelee näkemyksensä? Kuunnelkaa ryhmien näkemykset. Yrittäkää lopuksi yhdessä keskustellen panna esitetyt syyt tärkeysjärjestykseen.  
 
Dokumentissa yllä esitetyt syyt lomittuvat ja kytkeytyvät toisiinsa monin tavoin. Mikä nousee päällimmäiseksi, riippuu paitsi Mooren valinnoista myös katsojasta. Luokassa onkin mielenkiintoista pohtia, mikä Moorenmielestä on olennaista, mikä oppilaiden. Tässä kohtaa palataan myös ennakkotehtävään.
 
b. Myös Suomessa on viime vuosina tehty useita raakoja väkivaltarikoksia, joiden tekijät ovat olleet nuoria – avioparin murha Lopella, nuoren pohjalaistytön surma, koulutytön murha Imatralla, Hyvinkään paloittelumurha..  Pohtikaa, mikä saa suomalaisnuoren syyllistymään suunniteltuun murhaan. Onko meillä havaittavissa yhtymäkohtia Columbinen tapahtumiin?