keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Ennen elokuvan katsomista

Calamity

Ennen elokuvan katsomista kerrataan muutamia keskeisiä käsitteitä, joiden avulla elokuvista ja esimerkiksi kirjoista voidaan keskustella. Käsitteet on hyvä kerrata yhdessä koko ryhmän voimin, jonka jälkeen oppilaat voivat pelata aliasta käsitteillä. Oppilaat selittävät sanan parille pyrkien olemaan käyttämättä itse sanaa. Käsitteet voi tulostaa paperille ja leikata jokaiselle parille selitettävät sanat.

Kerrattavia ja selitettäviä käsitteitä ovat:

  • Genre – lajityyppi
  • Juoni
  • Juonenkäänne
  • Päähenkilö
  • Sivuhenkilö
  • Miljöö – tapahtuma-aika ja -paikka
  • Kohtaus
  • Teema ja sanoma
  • Motiivi
  • Traileri

Sanaselitystehtävän jälkeen katsotaan elokuvan traileri, jonka pohjalta arvuutellaan yhdessä:

  • Mikä on Calamity-elokuvan genre?
  • Mitä juonenkäänteitä elokuvassa mahtaa olla tulossa?
  • Minkälaisia henkilöhahmoja elokuvassa voisi olla?
  • Mikä vaikuttaa olevan elokuvan miljöö?
  • Mikä saattaisi olla elokuvan teema ja sanoma?