keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Greenawayn ja Eisensteinin elokuvaurat, käsitykset taiteesta ja elokuvasta

Peter Greenaway

Peter Greenaway (s.1942 Wales) päätti jo varhain ryhtyä taidemaalariksi. Hän opiskeli Walthamstownin taidekorkeakoulussa vuosina 1962 – 65. Hän jätti opintonsa kesken ja aloitti työskentelemisen elokuvien leikkaajana (Central Office of Information). Hänen ensimmäiset elokuvalliset tuotoksensa olivat lyhytelokuvia. Esimerkiksi elokuvissaan Vertical Features Remake (1978) ja A Walk Through H: The Reincarnation of an Ornithologist (1979) hän tutki elokuvan leikkausrakenteita. Ne kertovat ohjaajan varhaisesta kiinnostuksesta juuri leikkauksen ilmaisuvoimaan ja sen mahdollisuuksiin elokuvassa.

Greenaway on laajasti kiinnostunut taiteesta ja eri taidelajeista elokuvan ohella. Hän on maalannut, kirjoittanut romaaneja ja oopperalibrettoja sekä filosofisia tekstejä elokuvasta ja kuratoinut taidenäyttelyjä. Greenawaylle elokuva on yksi taiteenlaji muiden taiteenlajien joukossa. Hänen elokuvissaan on nähty renessanssi- ja barokkimaalauksen sekä flaamilaisen taiteen vaikutuksia. Greenawayn vahva kiinnostus visuaalisuuteen ja visuaaliseen ilmaisuun selittävät myös sen, että hänen elokuvansa usein vastustavat perinteistä lineaarista Hollywood-kerrontaa ja panostavat ennen kaikkea kuvan voimaan ja elokuvan muotoon. Ei siis ihme, että hän on tehnyt elokuvan juuri Eisensteinista, jonka teoria montaasista, leikkauksesta, perustui kuvan voimaan järisyttää katsojan tunnetiloja.

Greenawayn ensimmäinen pitkä elokuva oli The Falls (1980). Se kritisoi  perinteisiä lajityypeille ominaisia kerrontakeinoja. Elokuva on 92 osasta koostuva valedokumentti, joka sisältää otteita hänen edellisistä lyhytelokuvistaan.

Hänen tunnetuin ja menestyksellisin elokuvansa on vuonna 1989 valmistunut Kokki, varas, vaimo ja rakastaja. Se joutui sensuurin kohteeksi monessa maassa. Tässä eroottisesti latautuneessa elokuvassa Greenaway käsittelee rohkeita teemoja kuten kannibalismia ja katsojaa provosoiden tyypillisiä vastakkainasetteluja: alastomuus vs. puvustus, seksi vs. kuolema, eros vs. thanatos. Näiden teemojen käsittelyä hän jatkaa myöhemmässä tuotannossaan, esimerkiksi elokuvassaan Eisenstein in Guanajuato.

Greenawayn 90-luvun tunnetuimmat elokuvat ovat The Baby of Mâcon (1993), The Pillow Book (1996) ja 8½ Women (1999). 2000-luvun tuotanto heijastelee ohjaajan halua kehittää visuaalista ilmaisua ajan hermolla: multimediaprojektiin The Tulse Luper Suitcases kuuluu useita pitkiä elokuvia, televisiosarja, 92 DVD-levyä, CD-ROM-levyjä ja kirjoja. Vuonna 2007 valmistui Yövartio ja 2008 dokumentti Rembrandt's J'Accuse…!, jotka kummatkin kertovat Rembrandtista. Vuonna 2010 hän teki multimediainstallaation. Siinä digitaalista kuvamateriaalia heijastettiin Milanon Santa Maria delle Grazien kirkon ruokasalissa sijaitsevan Da Vincin Viimeinen ehtoollinen –maalauksen päälle yhdistettynä säveltäjä Marco Robinon musiikkiin. Installaatio loi uusia näkemisen ja katsomisen tapoja.

Sergei Eisenstein

Sergei Eisensteinin (1898 Riika – 1948 Neuvostoliitto), venäläisen elokuvaohjaaja ja -teoreetikon, kirjailijan ja opettajan suuren kiinnostuksen kohteena oli taiteen ja historian tutkiminen. Hän tuli kuuluisaksi elokuvaleikkauksen, montaasin, kehittelijänä ja tutkijana.

Hän aloitti insinöörin opinnot teknillisessä akatemiassa vuonna 1915. Vuonna 1917 hänet kutsuttiin rintamalle ja opinnot keskeytyivät.  Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän jatkoi opintoja, mutta jo pian uudestaan hän liittyi punaisten puolelle Venäjän sisällissodassa. Vuonna 1920 hän muutti Moskovaan, jossa liittyi Proletkultiin ja sitä kautta tutustui muihin elokuvaohjaajiin ja taiteilijoihin sekä uudistuvaan teatteri-ilmaisuun. Vuonna 1923 hän ohjasi ensimmäisen lyhytelokuvansa Dnevnik Glumova. Kaksi vuotta myöhemmin valmistui Lakko, joka antoi elokuvallisen ruumiillistuman Eisensteinin montaasiteorialle. Vuonna 1925 valmistuneen Panssarilaiva Potemkinin kohtaus "Odessan portaat" on yksi elokuvatutkimuksen eniten analysoituja kohtauksia.

Ennen Meksikon matkaa Eisensteinin elokuvaura vei hänet Hollywoodiin. Sekä Hollywoodissa että Meksikossa elokuvatyöt kuitenkin keskeytyivät.  Upton Sinclair järjesti rahoituksen kuvata Meksikossa Eisensteinin elokuvaa iQue viva Mexico!, mutta keskeytti kuitenkin kuvaukset. Palattuaan takaisin Venäjälle poliittinen tilanne vaikutti Eisensteinin urakehitykseen: esimerkiksi merkittävä elokuva Aleksanteri Nevski (1938) joutui pian valmistumisensa jälkeen esityskieltoon. Vastaavasti esimerkiksi Eisensteinin elokuvat Iivana Julmasta joutuivat kritiikin kohteeksi: osa kuvatusta materiaalista takavarikointiin ja tuhottiin myöhemmin.

Verrattaessa Eisensteinin ja Greenawayn näkemyksiä elokuvasta ja taiteesta on helppo nähdä molempien ohjaajien näkemys elokuvasta taiteenlajina, jonka ilmaisua he ovat halunneet kehittää. Molemmat ohjaajat ovat olleet laajasti kiinnostuneita ylipäätään taiteesta: he  ovat halunneet löytää elokuvalle sille ominaisen kuvallisen ilmaisuvoiman. He ovat korostaneet leikkauksen roolia kuvallisen ilmaisun rakentajana, eivätkä rakentaneet elokuvaa tekstin ympärille tai tekstin kuvittajaksi.

Greenaway kirjoittaa:

"Having been trained as a painter – most cinema as compared to painting – is remarkably uninterested in language. It's largely genre-lead content conceived as illustrated literary, dialogue-directed stories – forever leaving you dissatisfied. Cinema is far too rich a medium to be left merely to storytellers. Bring on the writers! That's practically all we hear isn't it? The syllabus of every film-school. No wonder we have a text-based cinema all over the world. Every film you have ever seen started life with a text. We have a film industry that illustrates text. A cinema of conductors and very rarely composers. Why were, and are, so many people under-selling the medium?" (Peter Greenaway on Eisenstein in Guanajuato, International Press, WOLF Consultants)

  • Mieti Greenawayn kritiikkiä siitä, miten elokuva on ikään kuin alisteinen tekstille. Muistele viimeksi näkemääsi elokuvaa ja tarinan roolia elokuvassa. Käytettiinkö kuvaa ja näyttelijäntyötä tarinan välittämiseen?
     
  • Mikä oli dialogin osuus elokuvassa?
     
  • Mieti vastaavasti viimeksi näkemääsi musiikkivideota ja kuvankäyttöä siinä? Mitä merkityksiä yksittäiset otokset loivat? Palveliko ja tukiko kuvamateriaali tekstiä (musiikkivideossa esitettävän biisin sanoja) vai loivatko yksittäiset otokset omia itsenäisiä, tekstistä riippumattomia merkityksiä?
     
  • Muistele viimeksi näkemiäsi mainoksia, videopelejä, tv-sarjoja tai vaikkapa mobiililaitteen sovellutuksia. Miten ne vaikuttavat sinuun / katsojaan / käyttäjään kuvillaan ja kuvallisella ilmaisullaan?
     
  • Tukevatko kuvat tarinaa vai vaikuttavatko kuvat itsenäisesti luoden tarinasta riippumattomia merkityksiä?

Selvitettyämme vielä lisää Eisensteinin montaasiteoriaa huomaamme, miten sekä Greenaway että Eisenstein ovat korostaneet juuri elokuvan kuvallista ilmaisuvoimaa, jonka tarkoituksena on havahduttaa katsoja sekä älyllisellä että tunnetasolla.