keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Carlos oli ensimmäinen 'julkkisterroristi'. Hän käytti tiedotusvälineitä hyväkseen ja loi itsestään mediatähden. Hän esimerkiksi pukeutui tietyllä tavalla OPEC-iskun yhteydessä ja saattoi olla yhteydessä suoraan uutistoimistoihin iskujen jälkeen.

Carlosin pidätys, oikeudenkäynti ja tuomio uutisoitiin myös Suomessa. Katso uutinen Ylen Elävästä arkistosta

Kaikki terroristijärjestöt ovat riippuvaisia tiedotusvälineistä. Jos terroristijärjestö kaappaa lentokoneen ja media ei raportoi siitä, teko ei herätä kauhua ja pelkoa. Terroristiryhmien 'onnistuminen' määritelläänkin yleensä iskujen näkyvyyden kautta. Tässä suhteessa ei ole paljoakaan väliä, onko julkisuus positiivista vai negatiivista.

Toisaalta myös media hyötyy terrorismista: terrori-iskuista kertovat jutut keräävät suuren yleisön, ja siksi ne myös saavat paljon tilaa uutisissa. Tiedotusvälineiden tavalla nostaa esiin terrori-iskuja voi kuitenkin olla seurauksia. Terroristijärjestöt saavat huomion kautta ehkä lisää vaikutusvaltaa, tai terrori-iskujen määrä lisääntyy. Tiedotusvälineet eivät vain heijasta todellisuutta, vaan myös luovat sitä ja toimivat aktiivisina vaikuttajina yhteiskunnassa. (Lähde: Ehkä teloitamme jonkun – opiskelijaradikalismi ja vallankumousfiktio 1960- ja 70-lukujen Suomessa, Norjassa ja Länsi-Saksassa. Radikalismia käsittelevä artikkeli perustuu Tapani Suomisen Oslon yliopistossa tarkistettuun väitöskirjaan.)

  • Minkälaisia terrorismiin liittyviä uutisia olet lukenut lehdistä tai nähnyt televisiossa? Minkälaista kuvastoa terrorismi-uutisiin liittyy? Mitä terrori-iskuista kerrotaan?
  • Mitä tarkoittaa väittämä 'tiedotusvälineet luovat todellisuutta'? Kuvittele että olet ison televisiokanavan uutispäällikkö kun maassasi tapahtuu terrori-isku. Miten iskusta tulisi uutisioida? Mitä asioita huomioit?
  • Mikä oli Osama bin Ladenin tapa esiintyä julkisuudessa? Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen Yhdysvaltojen hallitus pyysi mediaa välttämään Osama bin Ladenin videoviestien levittämistä. Miksi?
  • Carlosista on tehty lukuisia elokuvia ja sarjoja, jossa hänet on useimmiten kuvattu loistokasta elämää viettävänä tähtenä. Mitä uutta In the Darkroom- elokuva kertoo hänestä?