Elokuvan rakenne

Elokuva rakentuu alusta, keskikohdasta ja lopusta. Yleensä elokuvan alussa esitellään elokuvan keskeiset henkilöt sekä maailma. Jos mahdollista, katsokaa uudestaan elokuvan alusta 10 minuuttia. Elokuvan päähenkilöstä saadaan tietää heti alussa vihjeitä.
- Millaisena maailma ja sen henkilöt esitellään elokuvan alussa? Mitä odotuksia elokuvan alku lataa katsojalle?
Elokuvan ensimmäinen näytös kertoo Henrikin näkökulmasta, miten hänen elämänsä kulkee aina vuoteen 2064.
- Mitä vaikutuksia Henrikin elämän valinnoilla on muiden ihmisten elämään ja maapallon tulevaisuuteen?
Pohtikaa yhdessä, mikä on ensimmäinen käännekohta tarinassa.
Elokuvan toinen näytös kuvaa aikaa, kun Henrik ja Sakari ovat matkustaneet ajassa taaksepäin menneisyyteen. Heille kuitenkin tulee yllättäviä mutkia matkaan, kun aikamatkustus ei suju ilman ongelmia.
- Millaisia haasteita he kohtaavat aikamatkustuksen jälkeen?
- Kenen näkökulmasta tarinan juonta kuljetetaan aikamatkan jälkeen kun palataan uudelleen alkuun ja syntymän hetkeen?
Tulkitkaa elokuvan loppukohtausta.
- Millaiseen tunnelmaan elokuva jättää katsojan? Miten muulla tavoin elokuva olisi voinut loppua?
Erilaiset aikatasot
Piirtäkää elokuvan aikajana taululle tai vihkoon. Kirjoittakaa aikajanalle elokuvan tärkeimmät tapahtumat ja käänteet. Aikajana kulkee Henrikin syntymävuodesta 1999 vuoteen 2064, jolloin Henrik ja Sakari saavat tehtäväksi palata ajassa taaksepäin.
Mitä merkittävää tapahtuu elokuvassa vuonna 2011? Entä vuonna 2045?
Aikajanan piirtämisen jälkeen vertailkaa, löysittekö elokuvasta samat tärkeät tapahtumat, jotka tapahtuvat uudelleen, kun elokuvassa siirrytään ajassa taaksepäin menneeseen. Miten aikajanan tapahtumat pysyvät samana ja miten ne muuttuvat Henrikin toiminnan myötä?
Toisto
Yksi elokuvan keskeinen elementti on toisto. Elokuvan aikana toisto näkyy muun muassa henkilöiden repliikeissä, tapahtumapaikoissa, tarinan kuljetuksessa. Esimerkiksi elokuvan alussa on hautajaiset, joissa pappi esittää lohduksi tarkoitetut sanat ”isäsi elää sinussa aina”. Katsoja kuitenkin tietää, millainen Henrikin isä on ollut. Tämä kohtaus istuttaa tarinaan odotuksen siitä, onko Henrikillä mahdollisuus valita, millainen mies hänestä kasvaa vai onko hän samanlainen kuin isänsä. Elokuvan alku näyttää sen millaiseksi Henrik kasvaa isänsä kuoleman jälkeen.
- Miten monta tapaa käyttää toistoa elokuvan kerronnassa löydätte? Miten monta samaa kohtausta, joka toistuu ennen ja jälkeen aikamatkan, löydätte? Mitä niiden avulla kerrotaan?
Muistele, millaisissa tilanteissa elokuvassa toistuvat seuraavat asiat:
- mustat muistikirjat
- syntymän hetki
- toistuvat repliikit
- Ramin autokorjaamo, kahvila, yliopiston luentosali
Millaisia merkityksiä näille asioille annetaan? Miten ne liittyvät elokuvan tarinaan ja teemaan? Pohtikaa yhdessä, mitä samojen asioiden toistaminen tuo tarinaan lisää.