Teema: aika

Elokuvan keskeinen teema on aika. Se näkyy elokuvan aikana monella tavalla ja eri aikatasoilla.
Pohtikaa seuraavia kysymyksiä:
- Millaisia mahdollisuuksia elokuvan henkilöillä on vaikuttaa aikaan?
- Miten eri tavoin aika ja sen rajallisuus näyttäytyy elokuvassa ja henkilöhahmojen
elämässä? - Millaisia elokuvakerronnallisia tapoja kertoa ajan kulumisesta löydätte elokuvasta?
- Millainen aikaraja (time-lock) Henrikin ja Sakarin tehtävälle asetetaan?
- Miten muilla tavoilla elokuvan tarinassa kuljetetaan aika-teemaa?
Aikamatkustus
Aikamatkustustarinoissa pitää usein matkustaa takaisin menneisyyteen tai toiseen aikaan, jotta voidaan muuttaa historian ja tapahtumien kulkua ja estää jokin peruuttamaton asia kuten esimerkiksi ihmiskunnan tuho tai maailmanloppu.
a) Keskustelkaa elokuvan aikamatkustuksesta
Mitä ongelmia seuraa aikamatkustamisesta Jälkeemme vedenpaisumus -elokuvan tarinassa, kun kaikki ei sujukaan aivan suunnitelmien mukaan? Entä mitä ehtoja aikamatkustamisen onnistumiseksi asetetaan ennen kuin Henrik ja Sakari lähtevät matkaan? Miksi juuri he saavat tehtävän? Miten aikamatkustuksen johdosta elokuvan alkuperäiset tapahtumat muuttuvat? Miten muuttuu elokuvan keskeisten henkilöiden elämät?
b) Mitä muita aikamatkustusta käsitteleviä elokuvia teille tulee mieleen?
Ottakaa tarkasteluun jokin toinen vastaava elokuva, jossa palataan ajassa taaksepäin muuttamaan jotain. Miten sen juoni kytkeytyy aikamatkustukseen? Miten siinä hyödynnetään aikamatkustusta? Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä löydätte valitsemanne toisen elokuvan ja Jälkeemme vedenpaisumus -elokuvan välillä?
c) Voitte pohtia myös koko ryhmän kesken, pareittain tai vaikka kirjoittaa tunnilla pienen tekstin siitä, mitä tekisitte, jos teillä olisi mahdollisuus käyttää aikakonetta. Mihin aikaan matkustaisitte, jos se olisi mahdollista? Mitä asioita haluaisitte muuttaa menneessä, mikäli se olisi mahdollista?