keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

ALAKOULU

1. Katso elokuvan making of -filmi (erityisesti kohdasta 5.30-) ja

2. Lue oheinen Helsingin Sanomien (kulttuuri 15.1.2016) Harri Römpötin kirjoittaman artikkelin osa:

Muun muassa joutsenperheen lähelle pääseminen vei kolme vuotta. ”Hannu Siitonen totutti joutsenia niin kauan. Sitten hän pääsikin kuvaamaan niitä ihan vierestä”, Röhr jakaa yhden monista kehuista työryhmälleen.
Siitonen on yksi monista luontokuvaajista, jotka työskentelivät pääkuvaaja Teemu Liakan rinnalla. ”Teemu on viiden parhaan vedenalaisen kuvaajan joukossa koko maailmassa.”
Elokuvan kaikki eläimet ovat luonnonvaraisia. Myös muun muassa rupikonnat väistelivät kameraa pitkään.
Röhr myöntää auliisti, että Järven tarina on ollut hänelle poikkeuksellisen henkilökohtainen hanke. Mutta ei siinä vain sukelleta pinnan alle. Järvimaisemia kuvataan myös ilmasta.
Hypnoottisesti leijuvat kuvat on otettu kuumailmapallosta. Yleensä ilmakuvat tehdään nykyään kauko-ohjattavalla helikopterilla.
Röhr puhuu ilmakuvista yhtä innokkaasti kuin sukelluskuvauksista.
”Tulihan se kalliimmaksi, mutta helikopteri olisi häirinnyt tyyntä vedenpintaa, pudottanut lumet puista ja karkottanut linnut kuvista. Kuumailmapalloa on vaikea ohjailla. Jos ei ole taitava pilotti, voi päätyä yhtä hyvin Tallinnaan kuin Keravalle”, Röhr sanoo ja kehaisee vielä lentäjä Jukka Kujalaa.

3. Osa elokuvasta on kuvattu veden pinnan alla. Vedenalaiskuvat on suurelta osin saatu sukeltamalla. Ota selvää ja määrittele käsitteet:

  • vapaasukellus
  • paineilmasukeltaminen

4. Valitse elokuvasta jokin kohtaus, joista erityisesti pidit tai valitkaa ryhmäsi kanssa elokuvasta 3-5 erilaista kohtausta ja pohtikaa miten kohtaus/kohtaukset on toteutettu/kuvattu.

5. Mieti mistä muusta kuin kuvatusta filmistä elokuva koostuu!

  • Musiikki luontoelokuvassa: Mieti elokuvan kohtauksia. Missä kohtauksissa musiikki toimi erityisen hyvin? Muistatko erityisesti jonkin kohtauksen?
  • Elokuvan rytmi Mitä hauskoja tai hupaisia kohtia elokuvasta muistat? Miten muistamasi kohdat on sijoitettu elokuvaan?
  • Tee luettelo sellaisista asioista, joita ilman elokuvakokemuksesi ei olisi ollut sama.

 

YLÄKOULU JA LUKIO

1. Katso elokuvan making of -filmi (erityisesti kohdasta 5.30-) ja

2. Lue oheinen Helsingin Sanomien (kulttuuri 15.1.2016) Harri Römpötin kirjoittaman artikkelin osa:

Muun muassa joutsenperheen lähelle pääseminen vei kolme vuotta. ” Hannu Siitonen totutti joutsenia niin kauan. Sitten hän pääsikin kuvaamaan niitä ihan vierestä”, Röhr jakaa yhden monista kehuista työryhmälleen.
Siitonen on yksi monista luontokuvaajista, jotka työskentelivät pääkuvaaja Teemu Liakan rinnalla. ”Teemu on viiden parhaan vedenalaisen kuvaajan joukossa koko maailmassa.”
Elokuvan kaikki eläimet ovat luonnonvaraisia. Myös muun muassa rupikonnat väistelivät kameraa pitkään.
Röhr myöntää auliisti, että Järven tarina on ollut hänelle poikkeuksellisen henkilökohtainen hanke. Mutta ei siinä vain sukelleta pinnan alle. Järvimaisemia kuvataan myös ilmasta.
Hypnoottisesti leijuvat kuvat on otettu kuumailmapallosta. Yleensä ilmakuvat tehdään nykyään kauko-ohjattavalla helikopterilla.
Röhr puhuu ilmakuvista yhtä innokkaasti kuin sukelluskuvauksista.
”Tulihan se kalliimmaksi, mutta helikopteri olisi häirinnyt tyyntä vedenpintaa, pudottanut lumet puista ja karkottanut linnut kuvista. Kuumailmapalloa on vaikea ohjailla. Jos ei ole taitava pilotti, voi päätyä yhtä hyvin Tallinnaan kuin Keravalle”, Röhr sanoo ja kehaisee vielä lentäjä Jukka Kujalaa.

3. Osa elokuvasta on kuvattu veden pinnan alla. Vedenalaiskuvat on suurelta osin saatu sukeltamalla. Ota selvää ja määrittele käsitteet:

  • vapaasukellus
  • paineilmasukeltaminen
  • seoskaasusukeltaminen
  • avoimen kierron laite
  • suljetun kierron laite

4. Valitse elokuvasta jokin kohtaus, joista erityisesti pidit tai valitkaa ryhmäsi kanssa elokuvasta 3-5 erilaista kohtausta ja pohtikaa miten kohtaus/kohtaukset on toteutettu/kuvattu.

5. Mieti mistä muusta kuin kuvatusta filmistä elokuva koostuu!

  • Täydennä listaa lopputeksteistä (tai lehdistömateriaalin tekijälistasta)!
  • Onko lopputeksteissä (lehdistömateriaalin tekijälistassa) jokin sellainen työtehtävä, jota et ymmärrä?
  • Musiikki luontoelokuvassa: Mieti elokuvan kohtauksia. Missä kohtauksissa musiikki toimi erityisen hyvin? Muistatko erityisesti jonkin kohtauksen?
  • Elokuvan rytmi: Mitä hauskoja tai hupaisia kohtia elokuvasta muistat? Miten muistamasi kohdat on sijoitettu elokuvaan?