Taustaa (ennen elokuvan katsomista): Syyrian sota, ISIS ja Rojava

- Keskustelkaa aluksi siitä, mitä tiedätte ennestään Lähi-idän konflikteista ja Syyrian sodasta. Mistä konflikteista meillä ylipäätään on paljon tietoa ja mistä taas ei? Mikä tähän vaikuttaa?
Syyrian sota juontaa juurensa vuoteen 2011 ja arabikevään protesteihin. Pian tämän jälkeen konflikti maan hallituksen ja eri kapinallisryhmien välillä laajeni koko maan laajuiseksi sisällissodaksi. Myös muita valtioita ja ulkomaisia taistelijoita on liittynyt sotaan tukemaan sen eri puolia. Syyrian sota on vaatinut jo lähes 400 000 uhria ja miljoonat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa.
Ääri-islamistinen ajattelu sai jalansijaa kapinallisten joukossa ja jihadistinen terroristijärjestö Isis valtasikin laajoja alueita Syyriasta vuonna 2014. Tällöin myös Yhdysvallat liittyi Syyrian sotaan taistelemaan Isisiä vastaan. Vuonna 2016 Isisiä vastaan taistelivat myös sekä Irakin että Syyrian armeija sekä muita kapinallisia, kuten Syyrian pohjoisosassa sijaitsevaa Rojavaa hallinnoivia kurdijoukkoja.
Rojava on Pohjois-Syyriassa sijaitseva kurdien hallinnoima autonominen alue. Sen tavoitteena on ruohonjuuritason päätöksentekoon ja suoraan demokratiaan nojaava yhteiskunta, jossa vallitsevat ekologinen elämäntapa ja tasa-arvo niin etnisten ryhmien ja uskontojen kuin sukupuoltenkin välillä. Vaikka Rojavan demokratiapyrkimykset ovat usein diktatuureihin nojautuvien Lähi-idän yhteiskuntien joukossa edistyksellisiä ja kurdijoukot ovat osallistuneet aktiivisesti taisteluun Isisiä vastaan, eivät ne juuri ole saaneet omille pyrkimyksilleen tukea muilta valtioita. Päinvastoin esimerkiksi Turkki pitää Syyrian kurdeja terroristeina ja on toistuvasti hyökännyt heidän alueilleen Rojavassa. Syyrian sota jatkuu edelleen.
2. Katsokaa Lääkärit ilman rajoja -järjestön video Syyrian sota 10 vuotta – Amanin tarina ja tutustukaa Amani Al Alin pilapiirroksiin.
- Millainen kuva Syyrian sodasta ja siviilien elämästä sen keskellä Amani Al Alin haastattelun ja piirrosten pohjalta piirtyy?
3. Keskustelkaa vielä ennen elokuvan katsomista siitä, millaisia mielikuvia teillä on naisten elämästä ja asemasta Lähi-idässä. Kirjatkaa mielikuvianne ylös.