Elokuvan eri tarinat
Stephen Hawking on tämän päivän tunnetuimpia tiedemiehiä. Hän on erityisesti ansioitunut avaruuden mustien aukkojen tutkijana. Se, että vakavasti sairas mies on saavuttanut näin paljon, on herättänyt paljon kiinnostusta. Kaiken teoriassa seurataan Hawkingin uraa, hänen hieman holtitonta opiskelijaelämävaihettaan, saavutuksia opinnoissa, taistelua sairauden kanssa ja myöhempää kansainvälistä arvostusta. Rinnalle tuodaan kuitenkin voimakkaasti Hawkingin ja hänen ensimmäisen vaimonsa Janen rakkaustarina.
Klassisessa elokuvatyylissä on tyypillistä, että elokuvassa on kaksi rinnakkain ja lomittain kulkevaa, toisiinsa vuorovaikutuksessa olevaa juonikuviota. Tyypillisesti näistä toinen on romanssi ja toinen esimerkiksi rikosjuoni, jonkun asian saavuttaminen, etsintä, pako tai vastaava.
Tehtävä
- Laatikaa ryhmissä kaavio Kaiken teorian tarinasta, joihin merkitsette yhdellä värillä Stephenin tieteelliseen uraan liittyvät juonen pääkäänteet ja toisella Stephenin ja Janen suhteeseen liittyvät käänteet. Missä vaiheissa Stephenin kamppailu sairauden ja tiedeuran yhteeen sovittamiseksi ja hänen suhteensa Janeen limittyvät? Vaikuttavatko ne toisiinsa mitenkään? Kumpi juonikuvio on elokuvassa pääosassa?