keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Idolinpalvontaa ja hipstereitä

Nicolas on elokuvassa saavuttamaton, peittämätöntä ihailua keräävä hahmo, jota sekä Francis että Marie palvovat. Kumpikin yrittää kaikin tavoin miellyttää Nicolasta ja tavoitella hänen huomiotaan. Elokuva ei paljasta, onko Nicolas todellisuudessa häikäilemättömän välinpitämätön, vai eikö hän vain tiedosta Marien ja Francisin voimakkaita tunteita itseään kohtaan.

Päähenkilökolmikkoa sekä heitä ympäröiviä nuoria voi tyylinsä perusteella määritellä hipstereiksi. Sanaa hipster alettiin käyttää 1940-luvun lopulla keskiluokkaisista nuorista kaupunkilaisista, jotka pyrkivät erottautumaan valtavirran muodista ja musiikkimausta. Sanaa on alettu käyttää uudelleen 1990-luvulta alkaen, tälläkin kertaa viitaten nuorten aikuisten tyyliin ja kulttuuriin. Nykypäivän hipstereitä luonnehtii usein pukeutuminen vintage- ja retrovaatteisiin ja vaihtoehtoinen populaarikulttuuri musiikista elokuviin.

 

Tehtäviä

1. Miettikää, mitkä piirteet tekevät ihmisestä idolin ja ihailun kohteen. Keskustelkaa omista idoleistanne. Miksi ihailette juuri näitä henkilöitä? Voiko ihailu mennä yli? Entä millaista on arkipäivän ihailu?

2. Keskustelkaa tämän hetken nuorisokulttuurin erilaisista tyyleistä. Mitä eri tyylejä tällä hetkellä on? Mitä tyyliä itse edustatte ja miksi? Miksi tyyli on tärkeää/miksi se ei ole tärkeää? Miten tyyli eroaa elämäntavasta vai eroaako se? Tehkää omasta tyylistänne/jostakin valitsemastanne tyylistä juliste, johon kokoatte lehdistä leikattuja tai itse piirrettyjä kuvia ja tekstiä.