keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Kangastuksia osana elokuvahistoriaa

Francis, Marie ja heidän ystävänsä ovat aina viimeisen päälle tyyliteltyjä kampauksia ja pukujen yksityiskohtia myöten. Nuorten vaatteiden ja tyylin kautta Dolan on pyrkinyt yhdistämään elokuvan osaksi nuortenelokuvan historiaa ja viittaamaan elokuvahistorian tähtiin, James Deaniin ja Audrey Hepburniin. Myös nämä valinnat ovat esimerkki elokuvan intertekstuaalisesta otteesta.

Dolanin itsensä näyttelemä Francis vertautuu elokuvassa James Deaniin. James Dean syntyi vuonna 1931 ja kuoli jo vuonna 1955 auto-onnettomuudessa. Häntä voi pitää 1940–1950-luvuilla ensiaskeleitaan ottaneen amerikkalaisen nuorisokulttuurin kasvoina. Deanin tähdittämä elokuva Nuori kapinallinen mainitaan usein 1950-luvun nuorisokulttuurin tärkeimpänä kuvauksena. Kangastuksia-elokuvan Marien puvut, kampaukset ja aurinkolasit yhdistävät hänet Audrey Hepburniin, joka oli 1950–1960-lukujen tunnetuimpia nuoria naistähtiä. Hänet muistetaan erityisesti elokuvasta Aamiainen Tiffanylla, jossa hän esittää nuorta New Yorkissa kissansa kanssa asuvaa Holly Golightly -nimistä naista.

Sekä James Dean että Audrey Hepburn ovat edelleen länsimaisen populaarikulttuurin ikoneita, joiden elokuvia katsotaan ja joiden kasvot koristavat lukuisia kulutuskulttuurin tuotteita lasinalusista laukkuihin. Heidän tähtikuvastaan tehdään jatkuvasti uusia tutkimuksia ja populaarikirjallisuutta, ja kuten Kangastuksia osoittaa, myös elokuvia.

 

Tehtäviä

1. Katsokaa Youtubesta katkelmia tai trailereita elokuvista Nuori Kapinallinen tai Aamiainen Tiffanylla. Jos teillä on aikaa, voitte katsoa jommankumman elokuvan kotona kokonaan. Kerätkää myös kuvia, kirjallisuutta tai artikkeleja James Deanista tai Audrey Hepburnista. Kiinnittäkää huomiota siihen, miten Kangastuksia tuo nämä 1950–1960-lukujen elokuvatähdet 2010-luvulle. Mitä yhteistä on puvuissa, kampauksissa ja meikeissä?

2. Pohtikaa, kuka tämän päivän elokuvatähdistä voisi olla palvonnan kohteena vielä viidenkymmenen vuodenkin kuluttua. Mitkä ominaisuudet tekevät näyttelijästä ikonin? Keitä näyttelijöitä arvostatte ja miksi?