keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Kiipeilijätyttö

Synopsis: Yhdeksän vuotta aikaisemmin Iidan isä on pudonnut Mount Everestillä kiipeillessään. Hän oli ollut onnekas, sillä ei ollut loukkaantunut pahasti. Elokuvan alussa Iidan isä saa kuitenkin uusia oireita ja sairastuu vakavasti. Isän parantava hoito maksaisi 1,5 miljoonaa kruunua eikä perheellä ole siihen varaa. Iida lupaa isälleen hankkia tarvittavat rahat ja alkaa suunnitella Sebastianin ja Jonaksen kanssa kaikkien aikojen pankkiryöstöä pelastaakseen isän. Näin alkaa vauhdikas lasten toimintaelokuva kiipeilijätytöstä.

Koulukino suosittelee oppimateriaalia 9–14 -vuotiaille.
 
Materiaalin on laatinut luokanopettaja Annika Henriksson apunaan työryhmä Hanna Niinistö, Minna Hautaniemi ja Outi Freese. 
 
Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.
 
Materiaali on julkaistu vuonna 2002. Linkit on tarkistettu 15.4.2013.

 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Kiipeilijätyttö

Ida on taitava kiipeilijä. Hän on kuitenkin saanut kiipeilykiellon isän loukkaannuttua kiipeilyonnettomuudessa. Kielto ei estä häntä tekemästä sitä salaa ja Idan isä epäileekin tytön jatkavan vaarallista harrastustaan.

Yllättäen Idan isä sairastuu vakavasti. Leikkaukseen tarvittaisiin 1,5 miljoona kruunua. Idan äiti ei saa lainaa pankista ja tilanne tuntuu epätoivoiselta. Idan on hankittava rahat, jotta isän henki pelastuisi!

Hän keksii ratkaisuksi kaikkien aikojen pankkiryöstön, sillä kuka nyt epäilisi lapsia. Ryöstö ei kuitenkaan tule olemaan helppo. Apujoukoiksi Ida värvää kaksi ihailijaansa, Jonaksen ja Hartmannin jotka tekevät kaikkensa valloittaakseen Idan sydämen.

Kolmikko ryhtyy valmistelemaan ryöstöä. Tarvitaan tekniikkaa, murretaan koodeja, huijataan vahtimestareita ja kesytetään rottweilereita. H-hetki lähenee ja jännitys tiivistyy…

Onnistuvatko Ida, Jonas ja Hartmann ryöstössään vai keksivätkö he toisen keinon hankkia tarvittavat rahat Idan isän leikkaukseen?

Alkuperäinen nimi:
Klatretosen
Julkaisuvuosi:
2002
Pituus:
84 min.
Genre(t):
Levittäjä:
KinoScreen Illusion Ltd
Tuotantomaa(t):
Tanska
Ohjaus:
Hans Fabian Wullenweber
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Julie Zangenberg,Lars Bom, Nastja Arcel, Jens Brygmann, Mads Ravn
Nimi ruotsiksi:
Klättertjejen
13-åriga Ida har ärvt sin klättringstalang från sin pappa Klaus som var bergsklättrare i sin ungdom. Hennes mamma, som är säkerhetschef på en stor bank delar inte makens och dotterns förtjusning för höga höjder, men Ida trotsar moderns förbud och klättrar överallt. När Idas pappa blir allvarligt sjuk och det enda som kan rädda honom är 1,5 miljoner kronor till en operation blir Ida bedrövad. Pengarna finns inte och mamma får inte heller lån från banken. Då bestämmer sig Ida för att göra någonting åt saken. Hon skall skaffa pengarna vad det än krävs. Ida bestämmer sig för att råna Danmarks säkraste bank som har sitt valv i ett 30 meter högt torn. Kuppen klarar hon inte av ensam utan hon övertalar sina två beundrare, Jonas och Hartmann att hjälpa henne. Härifrån börjar det spännande äventyret med Ida, Jonas och Hartmann som gör sig färdiga att råna en bank. Koder skall brytas, rottweiler skall tämjas, fullvuxna skall luras och Ida skall klättra upp det höga tornet. Kommer kuppen att lyckas eller går någonting snett?